Suomen tutkimus- ja innovaationeuvosto aikoo selvittää tutkimus- ja kehitysrahoituksen käyttöä ja arviointia. Taustalla on Suomelle esitetty EU-raportti tutkimusorganisaatioiden ja yksityisen sektorin välisen tutkimuksen esteistä Suomessa. Seuranta- ja arviointityössä tarkastellaan sekä T&K-rahoituslain mukaista lisärahoitusta että valtion koko T&K-rahoitusta ja alan osaajatarvetta.
Tag: hallitus
Suomi panostaa tutkimukseen ja kvanttitekniikkaan – tätä hallitus ehdottaa
Hallitus tarjoaa budjettiehdotuksessaan leikkausten rinnalla lisää lainanottoa, mutta myös panostuksia tutkimukseen ja innovointiin. Business Finlandin ja Suomen akatemian lisäksi rahaa varataan yliopistojen tutkijakoulutukseen, kvanttitietokoneiden kehittämiseen ja varaudutaan myös elektroniikan siruteknologian uusimpaan kehitykseen.
Hallitus lisäsi tutkimusrahoitusta – tavoite nykyistä korkeammalle
Suomalainen startup-yhteisö on tyytyväinen hallituksen kehysriihessä tekemästä päätöksestä kohdistaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen lisää 350 miljoonaa euroa. Silti tulevaisuudessa kokonaispanostus tulisi kasvattaa neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Teknologiateollisuus uusi hallitustaan
Kiinteille 5G-yhteyksille esitetään kuidun lisäksi laajakaistatukea
Hallitus ehdottaa, että valtio jatkaisi laajakaistan rakentamisen tukemista vuodesta 2021 alkaen. Esitys liittyy valtion vuoden 2021 talousarvioon, jossa laajakaistan rakentamista varten on varattu jo viisi miljoonaa euroa. Mukana olisi kuidun lisäksi myös 5G-tekniikalla toteutetut kiinteät yhteydet.
Hallitus tukee kvanttitietokoneen hankintaa ja akkukehitystä
Hallituksen 5,5 miljardin euron lisätalousarviossa on kvanttitietokonehankinnalle myönnetty 20,7 miljoonan euron rahoitus. VTT:lle rakennettava kvanttitietokone tulee palvelemaan sekä suomalaisia että eurooppalaisia yrityksiä. Samalla hallitus panostaa akkumateriaalien kehitykseen ja tukee myös 10 miljoonalla eurolla valmistavan teollisuuden työpaikkojen palauttamista Suomeen.
Teollisuus haluaa TKI-lisäverovähennyksen
Teknologiateollisuus kehottaa hallitusta tekemään panostuksia yritysten uudistumis- ja kilpailukykyyn. Nollakasvun tulevaisuuskuvaan ei saa tyytyä. Nyt tarvitaan lisäyksiä kasvua vauhdittaviin tutkimus- ja innovaatioinvestointeihin sekä TKI-kulujen lisäverovähennysoikeutta.
Nokia vaihtaa huhtikuussa hallituksen puheenjohtajaa
Ohjelmistojärjestö vaatii huomiota ja kasvuedellytyksiä
Ohjelmistoalalle voisi syntyä nykyistä paljon enemmän kasvuyrityksiä oikeanlaisilla toimenpiteillä, sanoo alan suomalaiskehittäjiä edustavan Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Hänen mukaansa valtiovalta ei tunnu vain ottavan kasvuyrityksiä tosissaan.