Hallitus ei lämmennyt innovaatiorahoitukselle

Teknologiateollisuus pitää hallituksen kehysriihessä työllisyyteen ja osaamiseen osoittamia lisäpanostuksia tarpeellisina, mutta muistuttaa, ettei pitkän aikavälin uudistuksia saa unohtaa. Suuri pettymys on, ettei innovaatiorahoituksen tasoa korjattu.

Digikehitykselle haetaan jatkoa – verkosto valmiina

Internet on yrityksille ensimmäinen globaali alusta, joka luo uusia merkittäviä mahdollisuuksia toiminnan laajentamiseen. Digiyritykset hakevat nyt uutta tutkimusrahoitusta, jolla varmistettaisiin investoinnit digitaalikehitykseen.

Tutkimusrahoitus uusiksi – tarve 200 miljoonaa euroa

Työ- ja elinkeinoministeriön nimeämä Shok-johtoryhmä on tarkastellut strategisen huippuosaamisen keskittymien nykytilaa. Ryhmä esittää, että hallitus tukisi biotalouden tavoin digitalisaatiota hyödyntävän liiketoiminnan syntyä uudella 200 miljoonan euron kärkihankerahoituksella vuosiksi 2016-2018.

Uusiteknologia-lehti: Innovaatioseteli käynnistäisi tutkimuskoneen

Tutkimustoiminnan kasvattamiseen on pyritty tutkimushenkilöstön palkkatuella, mutta muutkin keinot kannattaisi hyödyntää kotimaisen tutkimuskoneen kännistämiseksi, kirjoitetaan Uusiteknologia-lehdessä. Hallituksen ehdotus innovaatiosetelistä voisi aktivoida erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä uusiin tutkimuspanostuksiin.