Helsingin yliopisto alkaa kehittää yhdessä nosturivalmistaja Konecranesin kanssa koneoppimiseen perustuvaa paikannusta ja navigointia. Tutkimus tähtää tulevaisuuden nostureissa kustannustehokkaampaan ja tarkempaan navigointiin.
Tag: Helsingin yliopisto
Slush19: Bisnes ja tiedeinnovaatiot – katso videoilta
Uusien startup-yritysten lisäksi tänään Helsingin messukeskuksessa tapaa 25 000 muutakin alan toimijaa. Mukana on riskisijoittajia ja yritysten ykkösjohtoa sekä paljon kansainvälistä lehdistöä. Fokus on voimallisemmin bisneksessä ja rahoituksen löytämisessä. Helsingin yliopisto agitoi tapahtumassa tiedeinnovaatioiden nimiin. Tarjolla on myös netissä livelähetyksiä tapahtuman annista.
Koneoppimisesta tehoa hiukkastörmäyttimen data-analyysiin
Tekoälyn eettisyyteen oma tutkimushanke
3D-tulostimella muoviosia avaruusalukseen – suomalaisvoimin !
Nanokuution kultaamisella yllättävät seuraukset
Ruotsin Vinnova vauhdittaa tekoälykehitystä – suomalaiskoulutuksella
Neljännes suomalaisyrityksistä käyttää ketteriä ohjelmointimenetelmiä
Suomi uuteen minisatelliittihankkeeseen
Liuotuksella kultaa elektroniikkaromusta
Helsingin yliopistossa kehitetyn uuden liuotusmenetelmän avulla kulta voidaan kierrättää aiempaa ympäristöystävällisemmin esimerkiksi elektroniikkaromusta. Toistaiseksi menetelmää on kokeiltu laboratorio-olosuhteissa, mutta löytö avaa kuvan Eeva Heliövaaran mukaan mahdollisuudet myös kaupalliseen soveltamiseen.