Nokia-tarina nousee Vaasan teatterin lavalle

Nokia on viime vuosina kiinnostanut runsaasti teatterin ja televisiosarjan tekijöitä ja nyt uusimpana Nokia on aiheena Vaasan kaupunginteatterissa. Marraskuun alusta lähtien Vaasassa esitetään uudelleen sovitettuna Turussa kolme vuotta sitten kantaesitetty Nokia-tarinasta.

Vanha numeropalvelu jaksaa edelleen

Vuoden 1947 laki määräsi, että Suomessa operaattorin oli tarjottava asiakkailleen puheluiden lisäksi numeropalvelua paperihakemiston rinnalla.  Moni vanhempi muistaa varmaan lankapuhelimet, joihin oli liimattuna numerotiedustelu 118:n sekä hätänumero 112:n tarrat. Molemmat palvelut ovat edelleen olemassa myös kännykkäkautena.

Nokian Made in Finland vapaasti MTV3-kanavalla

MTV3 esittää pääsiäisen aikana kuusiosainen Made in Finlandin -draamasarja Nokiasta ja sen työntekijöistä televisio-kanavallaan. Televisiosarjan tapahtuvat alkavat vuodesta 1988, jolloin Motorola haastaa Nokian patenttivarkaudesta oikeuteen ja yhtiö menettää pääjohtajansa, Kari Kairamon.

Uutta tietoa Nokian kohtalonvuosista

Kari Kairamon johtajakaudella Nokiassa työskennellyt Vesa Helkkula tarjoaa uudessa kirjassaan aikalaisnäkökulman yrityksen kiihkeimpään kauteen. Uudessa teoksessaan hän listaa myös syitä, jotka saivat Nokian lähes polvilleen ja johtivat myös henkilökohtaisiin tragedioihin.

Suomalainen kaapeliyritys palasi juurilleen

Suomalainen kaapeli- ja kumiteollisuuden Neo-konserni palaa juurilleen ja vaihtaa nimekseen kaapeleista tutun Reka Industrialin. Konserni omistaa jo Reka Kaapelin sekä vähemmistöosuuden kaapelivalmistaja Nestor Cablesista. Yrityksen toiminta alkoi jo ennen vuosituhannen vaihdetta Korkeakosken kenkätehtaana. Lue lisää yrityksen historiasivuilta.

Nokian tarina tulee teatterin lavalle – vuoden lopulla

Tietoliikenneyritys Nokian viime vuosikymmenien historia saa uutta pontta teatterin lavalta, kun Turun kaupungin teatteriin tulee loppuvuodest esitys Jorma Ollilan ja Siilasmaan vetämästä Nokiasta. Ja sen johtamisesta. Teatterikappaleen kantaesitys tulee Turun kaupunginteatterin päänäyttämöllä  25.11.2020. Katso esittelyvideo netistä.

Nokiasta tulossa uusi televisiosarja

Nokiasta on tekeillä Rabbit Filmsin toimesta televisiosarja, kertoo Helsingin Sanomat. Vuosien varrella Nokiasta on tehty jo elokuvateatteritason dokumenttielokuva, radiokuunnelma ja liuta erilaisia historia- ja muistelmateoksia. Nyt kyse on useampiosaisesta televisiosarjasta, jonka ohjaa Jussipalkittu Maarit Lalli.

Värähtelevästä maailmasta uutuuskirja

Radioaallot ovat olleet osana maailmanhistorian merkittävissä käänteissä aina siitä lähtien, kun ne keksittiin vajaat 150 vuotta sitten. Petri Launiaisen uutuusteos esittelee langattoman viestinnän vaiheikasta historiaa ja osoittaa, kuinka siitä on tullut osa arkielämäämme.

Berliinin IFA-messut 2017 – älykelloja ja OLED-tekniikkaa

Berliinin kulutuselektroniikan messuilla ovat mukana alan suurimpien toimijoiden lisäksi pienemmät yritykset. Suomesta mukana on esimerkiksi Polar Electro Kempeleestä, joka on joutunut kovaan kisaan Applen ja Samsungin tyyppisten jättiyritysten kanssa.