Miksi IoT ei kiinnosta suomalaisyrityksiä?

Teollista internetiä eli hyödynnetään LoRa-verkkoa Suomessa operoivan Digitan mukaan edelleen Suomessa varsin rajatusti. Hyödyntämätöntä potentiaalia on kuitenkin edelleen runsaasti. Erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä olisi potentiaalisia kohteita, kertoo Digitan IoT-vastaavan Tuomas Kolkka.

3G-verkkojen loppuessa tarkista IoT-tuki

Suomi on monien muiden maiden tavoin luopumassa ensimmäisen sukupolven 3G-verkkojen operoinnista kuluvan vuoden loppuun mennessä. Esimerkiksi Elisa lopetti  ensimmäisen 3G-verkonsa Hämeenlinnassa jo alkuvuodesta 2023. Muutoksen yhteudessä kannattaa kuitenkin  kannattaa tarkistaa IoT-tyyppisten laitteiden verkkotuki ja siirtyä tarvittaessa 4G-tekniikkaan.

5G tulee koneiden välisiin yhteyksiin

Uusia 5G-verkkoja ja reaaliaikaista ohjausta voidaan hyödyntää tulevaisuudessa entistä laajemmin valmistavassa teollisuudessa ja teollisuuden automaatiossa. Uuden tekniikan pilotointiympäristöksi on tulossa Tampereen ammattikorkeakoulun FieldLab ja Tampereen yliopiston Cold Spray.

Arrow myymään Vodafonen IoT-palveluita

Elektroniikan jakeluyhtiö Arrow on sopinut Vodafonen kanssa maailmanlaajuisesta yhteistyöstä. Arrow tarjoaa Vodafonen matkapuhelinverkkoihin perustuvia M2M-IoT-palveluita osana eVolve-kehityspakettiaan. Arrowilla on M2M-moduulien lisäksi komponentti- ja korttitarjontaa LoRa- ja Sigfox-anturiverkkoihin.

AinaCom tuo IoT-koneliittymät

AinaCom on tuonut Suomessa tarjolle langattomat kone-kone-liittymät, jotka toimivat kaikkialla maailmassa. Edullisimmillaan koneiden IoT-yhteyden saa Suomeen 1,5 eurolla kuukaudessa ja kolmella eurolla ulkomaille.

Tehtaiden digitalisointi junnaa – osaamista puuttuu

Puutteet digiosaamisessa hidastavat digitaalisten tehtaiden kehitystä, arvioi it-alan konsulttiyritys Accenture selvityksessään. Teollisuuden digitalisaatiota ei raportin mukaan hidasta teknologia, vaan taito käyttää sitä.

Suomalainen Tosibox pääsi Kanadaan

Suomalainen tietoturvallisia etäyhteysratkaisuja tarjoava Tosibox on sopinut tuotteidensa jakelusta kanadalaisen Westburne-yhtiön kanssa. Rexel-konserniin kuuluva Westburne toimii yli 100 toimipisteessä Kanadassa.

Langaton nettiyhteys Buster-veneisiin

DNA toimittaa Busterin veneiden näyttöjärjestelmään internetin konekoneliittymät. Buster Q-niminen pääte kerää yhteen veneilijälle hyödyllistä dataa. Kosketusnäyttö yhdistää elektroniset kartat, ajotietokoneen ja viihdejärjestelmän osaksi moottoriveneen perusvarustusta.