Patenttihakemukset kasvussa tammi-elokuussa

Suomen kansalliset patenttihakemukset ovat viiden prosentin kasvussa. Ne tosin painottuvat vahvasti Uudellemaalle, jossa sijaitsevat monien suurien yritysten tutkimusyksiköiden lisäksi yritysten pääpaikat. Maakunnissa määrät sen sijaan laskivat tammi-elokuussa viime vuoteen verrattuna.

Kompakti opas ohjelmistopatenteista

Patentti- ja rekisterihallitus on julkaissut verkkosivuillaan pdf-muodossa uuden ohjelmistopatentteja käsittelevän opaskirjan. Ohjelmistopatenttiopas laajentaa PRH:n patenttioppaiden tarjontaa, jonka aiempia julkaisuja ovat Patenttiopas ja Hyödyllisyysmalliopas.

Suomalaiset patentoivat kasvavasti – Nokia edelleen suurin

Suomalaisten yritysten vuonna 2020 tekemät patenttihakemukset Euroopan patenttivirastolle kasvoivat voimakkaimmin sitten vuoden 2014. Eniten kasvoi digitaalisen viestinnän (+37 %) ja tietotekniikan (+19 %) aloilta haettujen patenttien määrä. Yrityksistä Nokia oli Suomen suurin patenttien hakija. 

Koronavuosi aktivoi patentoimaan – Nokialla 559 hakemusta

Patenttien hakemusmäärät kasvoivat viime vuonna eniten Uudellamaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla viime vuoteen verrattuna. Selkeästi suurin hakija oli Nokia-konserni 559 patenttihakemuksellaan kun toisena oleva VTT:n hakemusmäärä oli 60. Hakumäärät olivat suurimpia seitsemään vuoteen, kertoo Patentti- ja rekisterihallitus.

Patenttihakemusten määrä kovassa kasvussa

Suomessa haettiin kansallisia patentteja 16 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan ajankohtaan, kertoo Patentti- ja rekisterihallituksen tilastot.  Hakemuksia on tullut kahdeksassa kuukaudessa 1 048 kappaletta. Määrä on suurin kuuteen vuoteen.

Patenteista rahaa – innovointi ei silti kiinnosta kaikkia

Yli kolmasosassa eurooppalaisista yrityksistä ei tutkimuksen mukaan ole mitään innovaatiotoimintaa. ’’Ja silti keksintöjen suojaus voisi olla huomattava tulonlähde’’, sanoo IPR-asiantuntijayritys Kolsterin toimitusjohtaja Timo Helosuo. Siitä Nokia näyttää hyvää esimerkkiä vaikka ei teekkään enää itse kännyköitä.

Tekoäly tuli patentoinnin avuksi

Patentti- ja rekisterihallitus on lähtenyt yhteistyöhön suomalaisen startup-yritys IPRally Technologiesin kanssa patenttihakemusten käsittelyssä. Uuden tekoälysovelluksen ja asiantuntijatyön yhdistelmä tuottaa aiempaa tehokkaammin patenttien analysointituloksia.