Suomalainen maaperäanturi huolehtii viheralueista

Langattoman maaperäanturin kehittänyt helsinkiläinen Soil Scout ja puutarha-alan Schetelig aloittavat yhteistyön uuden tekniikan tuomiseksi urheilukentillä ja muilla viheralueilla. Suomessa valmistettua ja palkittua tekniikkaa on käytössä jo useilla golf- ja urheilukentillä ja ammattiviljelmillä.  

Perinteinen radio ja televisio vie viestin varmemmin perille

Monet ovat siirtyneet kuuntelemaan ja katselemaan yleisradio-ohjelmia langattomien tai kiinteiden nettiyhteyksien kautta. Kriisitilanteissa perinteiset FM- ja digitelevisiolähetykset voivat alueen operaattori Digitan mukaan viedä viestit perille nettitekniikoita varmemmin.

Uusi toimitusjohtaja Digitalle – Nokia-tausta

Televisio- ja radioverkkoja operoiva Digita saa uuden toimitusjohtajan lokakuun alusta. Hän on Vesa Tykkyläinen. Aiemmin hän on toiminut Basware-ohjelmistoyrityksen toimitusjohtajana. Ennen Baswareen siirtymistä Vesa Tykkyläinen toimi Nokia Oyj:ssä lukuisissa johtavissa tehtävissä 30 vuoden ajan. Aiempi toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström jätti tehtävänsä toukokuussa.

Suoratoisto täyttää internetin – 5G tulee apuun

Viihde- ja media-ala kasvaa lähivuodet PwC-konsulttiyrityksen mukaan maailmanlaajuisesti 4,3 prosenttia vuosittain. Suomen kasvuvauhti on selvityksen mukaan puolet hitaampaa. Eniten liikennettä verkkoihin tuovat erilaiset suoratoistopalvelut. Apua haetaan myös 5G-tekniikoista.

Minidatakeskus radioantennin vierelle?

Suomi on katettu jo varsin tarkkaan yleisradio- ja matkapuhelinverkkojen lähetinasemilla. Nyt niitä otetaan käyttöön myös esineiden internetin tietoliikenteeseen. Digita esittää jopa uudenlaisten minidatakeskusten tuomista radioantennien vierelle Edge-reunatietotekniikan tyyliin.

Digitan televisioverkoissa ongelmia

Digitan antenni-tv-verkon tv-kanavilla ja myös kaupallisten radioiden lähetyksissä ilmeni häiriöitä perjantai-iltana. Nyt Digitan tv-verkon lähetykset toimivat jo muutamaa poikkeusta huolimatta normaalisti. Uusi häiriö kuitenkin iltamyöhään maksutelevisiokanavissa.

Pienempien mittojen radiomoduulit

Digi International on julkistanut uusitun XBee3 -moduulisarjan, jonka pienin on pintaliitettävä Xbee3 micro. Uutuus on kooltaan (13 x 19 mm) vain kolmasosa aikaisemmista moduuleista.

Viihde-elektroniikka kävi kaupaksi

Kodintekniikan kokonaismyynti kasvoi neljä prosenttia vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä. Kasvua mitattiin viihde-elektroniikassa 11,1, tietotekniikassa 2,7, matkapuhelimissa 2,3 ja isoissa kodinkoneissa 0,9 prosenttia. Kamerakauppa sen sijaan taantui 15,5 prosenttia.