Kuitua tarjolla vasta kolmannekselle

Satamegainen laajakaista on tarjolla joka toiseen suomalaiseen kotitalouteen, mutta kuitua alle kolmannekselle käyttäjistä. Viestintäviraston mukaan kuituverkkoja on rakentanut eniten Sonera, jonka verkosta 13 prosenttia on jo kuitua.

Toukokuun myynti: Samsungin halpa ja Applen kallis

Kännykkämyynti toukokuussa kävi lahjaostoksina kiivaana. DNA:n toukokuun myydyimpien puhelimien listan kymmenen käki muodostuu kolmen puhelinmerkin, Samsungin, Applen ja Huawein laitteista. Elisan listalta erottuu uusi OnePlus 2 hyvällä myynnillään. Samsungilta ja Huaweilta on DNA:n toukokuun 2016 myydyimpien puhelinten listalla kummaltakin neljä puhelinta ja Apple on listalla kahdella mallilla. Muita merkkejä Top 10 -kärkeen ei toukokuussa mahtunut….

Digita uusille linkkitaajuuksille

Digita ja Sonera ovat sopineet yhteistyöstä Digitan tv- ja radioverkkojen siirtoyhteyksistä. Taustalla on tarve uudistaa radio- ja tv-verkkojen siirtoyhteydet nykyisen radiolinkkiverkon taajuusalueen poistuessa käytöstä lähivuosina.

VIDEO: Soneran datakeskus lapioitiin liikkeelle

Suomen suurimman datakeskuksen peruskivi muurattiin tänään Pitäjänmäellä. Soneran uusi datakeskus valmistuu vuoden 2017 aikana. Rakennukseen tulee yli 30 000 neliötä ja sinne mahtuu 200 000 palvelinta. Datakeskus tuottaa noin 200 MWh lämpöenergiaa vuosittain, jolla lämmittäisi jopa 9000 omakotitaloa.

Applen SE-mallin myynti nikottelee

Elisan kertoi jo perjantaina huhtikuun kännykkämyyntinsä. Uusi Applen SE -malli ei ainakaan heti pompannut suoraan kärkeen aiempien uutuusmallien tavoin. Uutiset maailmalta kertovat Applen kännykkämyynnin laskeneen ensimmäisen kerran sitten ensimallin. Tässä Elisan lisäksi päivitettynä DNA:n ja Soneran myyntitiedot.

Lappi sai kattavan 4G-verkon valmiiksi

DNA:n ja Soneran yhteinen 4G-verkko kattaa nyt koko Lapin. Loppukeväällä 2015 aloitettu yhteisverkon rakentaminen saatiin vamiiksi. Yhteisverkko rakensi vuodessa yli 600 tukiasemaa Pohjois-Suomeen.

Vauhdikasta menoa suomalaisverkoissa

Matkapuhelinoperaattoreista DNA:n laajakaista oli nopein konsulttiyritys Omnitelen mittauksissa. DNA:lla oli yrityksen mukaan suurimmat keskimääräiset saapuvan liikenteen nopeudet kahdeksassa kaupungissa kymmenestä mitatusta. Tutkimus kattoi kolme suurinta operaattoria.

Kännykkämyynti: Samsung otti kultaa – Microsoft tipahti listalta

Samsungin molemmat Galaxy 7 -uutuuspuhelimet nousivat Elisan ja DNA:n myyntilistoille heti ensimmäisenä myyntikuukautenaan. Korealaisvalmistaja hallitsi DNA:lla myydyimpien puhelinten listaa viidellä puhelimella, Huaweilta listalle nousi neljä mallia ja Applelta yksi. Microsoftia ei listoilla juurikaan näkynyt.

Anvia hyökkää kuidulla kasvukeskuksiin

Elisan havittelema Anvia aikoo rakentaa kuituverkkoja Suomen kasvukeskuksiin. Yrityksen omistajaksi on nousemassa DNA:takin omistava Finda. Tavoitteena on voimakas laajentuminen kansalliseksi operaattoriksi.