Suomen akatemia on valinnut ohjelmakaudelle 2026–2033 yksitoista huippuosaamisen yksikköä, joissa työskentelee tutkimusryhmiä 13 yliopistosta ja tutkimuslaitoksesta. Painotusalueita on kvanttimateriaaleista ilmasto- ja neutronitähtifysiikkaan. Lisäksi valittiin 15 uutta akatemiaprofessoria seuraavalle kaudelle.
Tag: Suomen Akatemia
Suomen Akatemia tukee 6G- ja kvanttitutkimusta miljoonalla eurolla
IoT-tekniikan tutkimukseen BARI-rahoitusta
Yhdysvaltalaisista ja suomalaisista tutkijoista koostuva ryhmä on valittu tutkimaan tieteellisiä peruskysymyksiä, jotka voivat mahdollistaa tulevaisuudessa vallankumouksellisia edistysaskeleita esineiden internetissä. Rahoituksen taustalla on Yhdysvaltojen ja Suomen tutkimusrahoitusaloite BARI (Bilateral Academic Research Initiative).
Aurinkoenergiaan uudenlaisia materiaaleja
Turun yliopiston kemian laitokselle apulaisprofessoriksi siirtyvä Jovana V. Milić on saanut hankkeisiinsa kahden miljoonan miljoonan euron tutkimusrahoituksen Euroopan tutkimusneuvosto ERC:ltä uusien aurinkokennomateriaalien ja energiatehokkaiden muistielementtien kehittämiseen.
Akatemialta rahoja tutkimuslaitteistoihin – miljoona euroa kiihdytinlaboratorioon
Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratoriosta on saanut Suomen akatemialta 1,1 miljoona euron tuen radioaktiivisten ionisuihkujen tuotantolaitteiden rakentamiseen neljäksi vuodeksi. Kaikkiaan akatemia myönsi koko viime vuoden aikana yli 52 miljoonaa euroa erilaisten tutkimushankkeiden laitteistohankintoihin.
Suomeen uusia huippututkimuksen hankkeita – kvanttiteknologia mukaan
Suomen Akatemian lippulaivaohjelma laajenee neljällä uudella hankkeella, jotka kattavat kvanttiteknologian, koulutuksen ja osaamisen, digitaalisen vesiosaamisen sekä matematiikan hyödyntämisen kuvantamisessa ja mallintamisessa. Niitä rahoitetaan lähes 90 miljoonalla eurolla kahdessa neljän vuoden jaksossa.
Selvitys: Fotoniikka-alan kasvu yli kaksinkertaistui
Älykkäästi anturoitu testidatakeskus Vaasaan
Vaasaan rakennetaan uusi nollapäästöisyyttä tavoitteleva datakeskuslaboratorio Wstar, jonka avulla pyritään datakeskusten energiatehokkuuden parantamiseen ja päästöjen vähentämiseen. Kolmivuotista hanketta rahoittaa Suomen akatemia 1,9 miljoonalla eurolla.






