Bosch akkuyhteistyöhön – CATL myös Valmet Automotivessa

Sakslainen Bosch vahvistaa asemaansa sähköisen liikkumisen saralla aloittamalla yhteistyön akkukennojen kehittämisessä kiinalaisen CATL:n kanssa. Kiinnostavaksi asian tekee, että CATL on myös Uudenkaupungin autotehtaan osaomistaja ja akkutekniikan osaaja. Valmet Automotive on ollut käynnistämässä omaa akkupakettien kokoamista Salossa entisissä Nokian tiloissa.

Uudella IoT-tekniikalla parempaa perunaa

Oulun yliopiston tutkijat kehittävät Tyrnävän perunapelloilla uutta järjestelmää, jolla voidaan mitata ja säätää peltojen maaperän kosteusolosuhteita.  Uudenlaisen tietopohjaisen säätöjärjestelmän odotetaan mahdollistavan entistä suuremmat ja laadukkaammat perunasadot. IoT-pohjaisiin antureihin saadaan sähkö pellolle pystytettävistä aurinkokennoista ja akuista.

Sähköautot lyhyille matkoilla, polttoaineilla pitemmälle

VTT:n ja Cambridgen yliopiston selvitysten mukaan tieliikenteen päästövähennyksissä uudet kestävät polttoaineet ovat edelleen ykkönen.  Sähköautot ovat jo kilpailukykyisiä lyhyillä matkoilla, mutta pidemmän kantaman sähköautot pysyvät selvityksen mukaan luultavasti kalliimpina verrattuna kestäviin polttoaineisiin, vaikka akkujen hinnat edelleen halpenisivat.

Lentävä spektrikamera selvittää kuinka metsä voi

Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus ja Jyväskylän yliopisto aloittavat kolmivuotisen hankkeen, jossa kehitetään puiden terveyden mittausta ja seurantaa hyödyntämällä robottilennokkeja, spektrikuvantamista ja koneoppimista. Hankkeen rahoittaa Suomen Akatemia.

Teollisuus hakee digitekniikoista uutta kasvua

Suomalaisyritykset ovat käynnistäneet teollisuuden InDEx-ohjelman, jossa haetaan uutta kasvua datan ja tekoälyn hyödyntämisellä. Mukana ovat esimerkiksi Nokia, Konecranes, Cargotec, Tieto ja SSAB sekä joukko yliopistoja ja tutkimuslaitoksia.  Ohjelmaa vetää DIMECC ja rahoituksesta tietty osa tulee Business Finlandilta.

Rahaa syvän tietotekniikan tutkimukseen

Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen 17 eri ICT 2023 -ohjelman hankkeelle. Niissä on yhteensä 32 osahanketta ja akatemia rahoittaa hankkeita yhteensä noin 9,25 miljoonalla eurolla. Hankkeissa tutkitaan muun muassa ihmisen ja kondeiden yhteistoimintaa, IoT-ratkaisuja metsien drone-kuvantamistekniikoita.

Muotoilu kirittää tuotekehitystä – tukee innovointia

Muotoilua innovaatioprosessissaan vahvasti käyttävät yritykset kehittävät myös suuremmalla todennäköisyydellä uuden tuotteen kuin vähemmän muotoiluun panostavat. Muotoiluun luottavat yritykset kehittävät myös uuden väitöstutkimuksen mukaan todennäköisemmin uutuuden maailmanmarkkinoille kuin muut yritykset.

Tutkimusrahoitus kasvaakin vain 40 miljoonaa euroa

Ennakkotietojen perusteella valtion tutkimusrahoituksen piti kasvaa kuluvana vuonna viime vuodesta 107,9 miljoonaa euroa, mutta rahoitustietojen tarkennuttua, kasvua  tälle vuodelle tuleekin 40,1 miljoonaa euroa, kertoo Tilastokeskus.

Suoratoisto täyttää internetin – 5G tulee apuun

Viihde- ja media-ala kasvaa lähivuodet PwC-konsulttiyrityksen mukaan maailmanlaajuisesti 4,3 prosenttia vuosittain. Suomen kasvuvauhti on selvityksen mukaan puolet hitaampaa. Eniten liikennettä verkkoihin tuovat erilaiset suoratoistopalvelut. Apua haetaan myös 5G-tekniikoista.

Tekniseen kauppaan muutoksia – millenniaalit tulevat

Teollinen myynti vaatii nykyään entiastä enemmän analysointia ja sopeuttamista kuin aiemmin, selviää logistiikkayritys UPS:n uudesta raportista. Tulevaisuudessa teknisen kaupan B2B-yritykset siirtyvät käytännön kaupassa yhä enemmän sähköisiin palveluihin tavoittaakseen 2000-luvulla aikuisiän saavuttaneet millenniaalit.