Telia tuo liigakiekkoon 4K-tarkkuuden

Telia tuo Ultra HD -tekniikan käyttöön jääkiekon Liiga-maksutelevisiolähetyksissä verkon ja kaapeliverkkojen kautta. Myös uudenlaiset kypäräkamerat sekä valmentaja- ja pelaajamikitykset elävöittävät Telian mukaan kevään Liiga-lähetyksiä.

Televisioviikko alkaa – viikonloppuna ilmaista tarjontaa

Ensimmäinen valtakunnallinen televisioviikko alkaa. Koko viikon jatkuvan tiedottamisen ja kaupanteon lisäksi ensi viikonlopun 15.-17.2. ajan maksukanavat ovat vapaasti katsottavissa antenni- ja kaapeliverkoissa. Taustalla on tuleva teknologiamuutos, jossa siirrytään kokonaan teräväpiirtoisiin T2-lähetyksiin.

Kalliimmat kännykät ja isot televisiot kiinnostivat suomalaisia

Kodintekniikan kauppa ylsi Elektroniikan tukkukauppiaiden uusimman tilaston mukaan syyskuuhun menneessä jo 6.3 prosentin kasvuun. Kaupaksi kävivät kalliimmat matkapuhelinmallit ja isot 4K/UHD-tason televisiot. Tilaston ainut kategoria, jossa myynti taantui, oli kamerat.

MM-kisat vauhdittivat isojen kokojen televisiokauppaa

Venäjällä pelatut jalkapallon MM-kisat kasvattivat isojen televisioiden myyntiä todella runsaasti, kertoo Elektroniikan Tukkukauppiaat. Esimerkiksi 55-tuumaisia televisioita ostettiin kesäkuussa 67,5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan ja yli 70-tuumaisten myynti kasvoi 300 prosenttia.

Suomi osti terävämpiä UHD-televisioita

Kodintekniikan myynti kasvoi alkuvuonna 11,8 prosentia, kertoo Elektroniikan tukkukauppiaiden uusimmat tilastot. Vaikka UHD-televisioiden keskihinta on laskenut 19,7 prosenttia, myynnin arvo kasvoi järjestön tilastojen mukaan 123,9 prosenttia ja kappalemäärät peräti 178,8 prosenttia.

Tilastotietoa: Suomi osti enemmän teräväpiirtotelevisioita

Kodintekniikkakaupan suurimpia kasvulukuja nähtiin viime vuonna uusissa entistä terävämmissä ultra hd -televisioissa. Niitä myytiin tuplasti enemmän kuin vuotta aiemmin. Kännykkämyynti kasvoi vain pari prosenttia, kertoo Elektroniikan Tukkukauppiaiden uusimmat tilastot.

Tilasto: Suomalaiset ostivat tarkempaa kuvaa

Entistä suuremmat ja ultraterävät UHD -televisiot kävivät vauhdilla kaupaksi, kertoo elektroniikan tukkukauppiaiden järjestö ETK. Muita suosikkeja olivat langattomat bluetooth-kaiuttimet ja myös älykellot nostivat suosiotaan huomattavasti vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Pokemon-huuma myi myös kännyköiden lisäakkuja.