Aalto-yliopiston johdossa on toteutettu ns. tensorilaskentaa valon nopeudella yhdellä laskentakierroksella. Tulos on tärkeä askel kohti tulevaisuuden tekoälylaitteistoa, joka perustuisi optiseen laskentaan perinteisen elektroniikan sijaan.
Artikkelit/raportit
Presidentti Stubb palkitsi droonien tunnistusyritys Sensofusionin kasvun
Tasavallan presidentti Stubb myönsi tämän vuoden kansainvälistymispalkinnon kolmelle yritykselle ja yhdelle yhteisölle. Vuoden tulokaspalkinnon sai droonien tunnistustekniikoita kehittävä Sensofusion, kasvusta lääkeyritys Orion ja teollisuusinvestoijana Sandvik. Yhteisöpalkinnon sai startup-liittymä. Mukana on listaus myös kaikista palkituista aina vuodesta 1967 alkaen.
Kuvien pakkaamisesta entistä tehokkaampaa
Generatiivisen tekoälyn käyttö lähes tuplaantui
Teknologiateollisuuden toiveet ripeästä toipumisesta hiipuivat
Positiivinen vire Suomen teknologiateollisuudessa on vahvistunut, mutta toiveet taloussuhdanteen ripeästä toipumisesta ovat hiipuneet kertoo alan teollisuusjärjestön tuore selvitys. Sen mukaan uusien tilausten arvo on hieman heikentynyt, tilauskanta on silti pysynyt kohtuullisena ja kysyntä osoittaa vähittäistä piristymistä.
Uudet datakeskukset saatava mukaan energiatuotantoon
Kansainvälisten datakeskusten rakentamisintoa Suomeen ei haluta estää sähköhinnan nostoin vaan keskukset halutaan tiukemmin mukaan energiatuotantoon. Keskusten osalta on käynnissä maailmanlaajuinen investointiaalto, josta Suomen tulee pyrkiä saamaan osansa, kerrotaan tuoreessa alaa selvittävässä datakeskusraportissa.
Historian havinaa: Suomi pääsi nopeaan nettiin ADSL:n avulla
Elektroniikan komponenttijakelu pääsi pieneen kasvuun
Elektroniikkakomponenttien jakelun arvo kasvoi Euroopan alueella heinä-syyskuukuussa neljä prosenttia 3,80 miljardiin euroon. Jakelujärjestö DMASS:n mukaan puolijohteita myytiin prosentti enemmän eli 2,27 miljardia euroa. Pohjoismaissa piirit kävivät kolmannella neljänneksellä kaupaksi 182 miljoonalla eurolla, jossa kasvua vajaan neljä prosenttia edelliskauteen nähden.
Uusi laki velvoittaa kierrättämään kaikki paristot ja akut
Kvanttikoneisiin apua nanotason lämpösähköisistä ilmiöistä
Uusi kvanttikuljetusteoria paljastaa, miten femtosekuntien aikaskaalan lämpösähköiset vaihtelut vaikuttavat energian hallintaan nanomittakaavassa. Jyväskylän yliopisto on ollut mukana hakemassa uutta teoreettista lähestymistapaa, joka voi avata uusia näkymiä esimerkiksi kvanttitietokoneiden komponenttien kehittämiseen.









