Oulun yliopiston professorilta Steve LaVallelta on ilmestynyt kirja virtuaalitodellisuudesta ja metaversumista. Uutuus on nyt luettavissa vapaasti 6G Flagship-ohjelman nettisivun kautta. Tarjolla on LeVallen kirjan lisäksi joukko muitakin 6G- ja IoT-tekniikoita käsittelevää teosta.
Uutinen
Satelliittiyhteydet voivat mullistaa kriittisen viranomaisviestinnän
Valtion tutkimuskeskus VTT on käynnistänyt satelliittiviestinnän tutkimushankkeen, jossa kehitetään uusia ratkaisuja kriittisten viranomaistoimintojen käyttöön. Mukana ovat korkeakoulujen ja viranomaisverkkojen osaajien lisäksi teolliset toimijat Nokiasta Airbusiin ja esimerkiksi 6G-mittausalan kehitystä Oulussa tekevään Keysigthiin.
Telia pilotoi ohjelmoitavaa 5G-verkkoa liikenteeseen
Telian 5G-kehityksen seuraava versio on ohjelmoitava verkko, jossa sovellukset ovat vuorovaikutuksessa verkon kanssa. Erityisesti liikennesektorin sovelluskehitykselle tarkoitettu Nokian 5G-ympäristö rakennetaan Helsingin lentoasemalta Maarianhaminaan ja siitä edelleen Ruotsiin ulottuvaan tie- ja vesiliikennekäytävään.
Älykotituki pieniin Arduino-kortteihin
Suomalaisesta 6G-kehittäjästä IEEE Fellow
Rengasvalmistajat panostavat älyantureihin
Teleste käynnistää muutosneuvottelut
CES2024: Lenovo upotti tehokkaan tekoälypiirin kannettavaan
Etteplan ostaa lisää sulautettua IT-osaamista
Teollisuuden suunnittelu- ja konsultointipalveluita tarjoava Etteplan laajentaa toimintojaan Tanskassa ostamalla pienen ohjelmisto- ja sulautetun alueen Strongit ApS:n osakekannan. Osana kauppaa tanskalaisyrityksen omistajille on suunnattu osakeanti. Edellisen kerran Etteplan osti Tanskasta vuonna 2021 TekPartner-nimisen sulautetun alueen it-yrityksen.
Moni pitää tiukasti kiinni nykyautoistaan – sähköistymisestä huolimatta
Täyssähköautojen ja hybridien määrät kasvoivat viime vuonna, mutta moni pitää edelleen tiukasti kiinni vanhemmistakin polttomoottoriautoista. Viime vuonna romutettiin Suomen Autokierrätyksen tilastojen mukaan 69 991 ajoneuvoa, jossa oli 17 prosenttia laskua edellisvuoteen verrattuna. Samalla sähköautojen akkuja kierrätetään vielä vähäisesti niiden uutuuden takia.