Suomalaiset mobiiliverkkojen kehittäjät ovat perustaneet uuden yhteenliittymän 6G-kilpailukyvyn edistämiseksi. Uuden 6G Finlandin tavoitteena on tiivistää kotimaista 6G-yhteistyötä ja edistää alan 6G-osaamisen vaikuttavuutta myös ulkomailla.
Tag: 6G Flagship
Oululaisilta uusi 6G-lehti – tietoa demoista
Suomalainen 6G-teknologian osaaja Japaniin
Oulun yliopiston 6G Flagship -tutkimuskokonaisuuden johtaja professori Matti Latva-aho on on nimitetty Tokion yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun ensimmäiseksi Global Research Fellow’ksi sekä Japanin sisä- ja viestintäministeriön hallinnoiman Beyond 5G -konsortion neuvoa-antavan toimikunnan jäseneksi. Latva-aho jatkaa edelleen työtään myös Suomen 6G Flagshipin johtajana.
Suomalainen 6G-tutkimus laajenee Aasiaan
Oulu mukaan japanilaisten 6G-kehitykseen
Uusi 6G-lehti ilmestyi netissä
Oulun yliopiston tulevaisuuden tietoliikenteen 6G Flagship -tutkimusohjelma on julkaissut 6G Waves -lehden, jossa on uusinta tietoa oululaisesta 6G tutkimuksesta, ihmisiä, yritysyhteistyötä ja tulevista tapahtumista. Lehti on kuvan tulostetun paperiversion lisäksi luettavissa sähköisesti netistä. Myös aiemmat kaksi numeroa löytyvät verkosta.
6G-tekniikka linkittää fyysisen ja virtuaalisen maailman
’’Tulevaisuuden 6G:ssä on kyse koko alan pelisääntöjen nopeasta muuttumisesta, minkä vuoksi on elintärkeää tarkastella tietoliikenteen tulevaisuutta monialaisesti’’, sanoo Oulun yliopiston osa-aikaisena työelämäprofessorina juuri aloittanut Nokian Seppo Yrjölä. Hän on toiminut matkaviestinnän alalla 1G:stä lähtien. Mukana on myös linkki hänen ensimmäiseen professoriluentoonsa.