Kierrätä oikein – kolhituista zombiakuista palovaara

Väärään paikkaan heitetyt litiumakut ja paristot heräävät kolhiintuessaan aktivoitua ja aiheuttaa palovaaran. Pelastusviranomaiset ovat rekisteröineet jo 20 ns.  ’zombiakkujen’ eli väärin käsiteltyjen akkujen ja paristojen aiheuttamaa tulipaloa vuoden 2020 alusta alkaen. Käytöstä poistetut akut ja paristot tulisi aina viedä niille tarkoitettuihin keräyspisteisiin esimerkiksi niitä myyviin liikkeisiin virtanavat teipattuna.

Suomalaista akkumateriaalia ranskalaisautoihin

Sotkamolainen Terrafame on tehnyt aiesopimuksen Renaultin kanssa  sähköautojen akkujen valmistamiseen tarvittavan vähähiilisen ja jäljitettävissä olevan nikkelisulfaatin toimituksista. Akkumateriaalien määrät tulevat vastaamaan vuosittain jopa 15 gigawattitunnin akkutehoa.

Sähkölentokoneet entistä lähempänä

Sähköbussit ovat jo lyöneet kaupunkiliikenteessä läpi ja sähköhenkilöautojen määrä Suomen on lähtenyt kasvuun. Myöskään lentoliikenteen sähköistyminen ei ole VTT:n selvityksen mukaan enää kaukaista tulevaisuutta, vaan konkretisoituminen alkaa jo viiden vuoden sisään, jos uskotaan alan konevalmistajia.

Salon akkutehtaan laajennus käyttöön loppuvuodesta

Valmet Automotive on saanut jo toisen akkuihin liittyvän valmistussopimuksen Salon vuoden lopulla valmistuvalle akkutehtaan laajennukselle. Uuden sopimuksen myötä akkupakettien tuotanto laajenee 48 voltin akuista korkeajänniteakkuihin.

Suomi on saanut kasvavasti uusia tutkimusinvestointeja

Ulkomaisilla investoinneilla Suomeen on saatu lisää vauhtia pääkaupunkiseudun lisäksi maakuntakeskuksiin. Esimerkiksi Tampereelle ja Ouluun ovat asettuneet monet globaalit alan teknologiajätit.  Myös kansainvälisten toimijoiden palvelinkeskuksia on tullut Suomeen  jo useita. Myös akkualueen kaivostoimintaan on saatu kansainvälisiä investointeja suomalaisten rinnalle.

Valmet Automotive sopi akkujen kierrätyksestä

Energiayhtiö Fortum ja Valmet Automotive ovat aloittaneet yhteistyön, jonka myötä Fortum hoitaa Valmet Automotiven Salon ja ja vastuullisen Uudenkaupungin akkutehtaiden kaiken tuotannossa käyttämättömän akkumateriaalin kierrätyksen. Suomalaisyritysten kierrätysyhteistyö tukee myös maamme kiertotalouden ja kestävän kehityksen mukaisen arvoketjun kehittämistä, johon sekä Fortum että Valmet Automotive ovat saaneet tänä vuonna EU:n akkuteollisuuden innovaatioprojekti IPCEI:n kautta rahoitusta. Fortumin ja…

Suomalainen ligniini-akkukenno – puusta

Stora Enson ligniinipohjaista hiiltä akkuihin valmistava lingniinin koelaitos on käynnistynyt Kotkan Sunilassa. Vastuullisemman biohiilen mahdollisia käyttösovelluksia ovat pienparistojen lisäksi sähköautojen akustot ja energianvarastointijärjestelmät.

Volvo ja Northvolt yhteistyöhön akkujen kehittämisessä

Volvo suunnittelee yhteisyritystä ruotsalaisen akkuyhtiön Northvoltin kanssa. Tarkoituksena on kehittää ja valmistaa akkuja, jotka on suunniteltu Volvon ja Polestarin tulevia sähköautoja varten. Ensimmäisenä on perusteilla yhteinen tutkimus- ja tuotekehityskeskus Ruotsiin.

Harjavaltaan uusi isompi akkujen kierrätyslaitos

Fortum laajentaa Harjavallan käytettyjen akkujen pilottilaitostaan 24 miljoonalla eurolla.  Uuden isomman laitoksen avulla voidaan kierrättää entistä tehokkaamminsähköautojen litiumakuissa käytettyjä metalleja sekä erilaisia akkujen valmistusketjussa syntyviä jätejakeita.

Lähes 11 miljoonaa euroa akkututkimukseen

Suomalaisen akkuteollisuuden tutkimus- ja kierrätyskonsortio on saanut Business Finlandilta lähes 11 miljoonan euron rahoituksen kehitysohjelman jatkamiseen. Aalto-yliopiston johtamassa BATCircle 2.0 -yhteistyössä on mukana kuusi  tutkimuslaitosta ja 15 yritystä.