Alihankinta22: Metallin ja muovin lisäksi elektroniikkaa – kävijöitä 13108

Tampereen tänään alkava alihankintatapahtuma tarjoaa metalli- ja muovialan alihankinnan lisäksi myös elektroniikan ja IT-alueen palveluita.  Yli tuhat yritystä keräävän tapahtuman teemana on teollisuuden vetovoima, tarpeet ja tekijät. Tapahtuma on koonnut perinteisesti noin 18 000 messuvierasta, mutta vuosi sitten jäätiin koronan takia vielä alle puoleen aiemmista luvuista. PÄIVITYS 29.9.2022: Tänä vuonna messuvieraita oli jo 13 108.

Alihankinta-messujen kävijämäärä jäi alle puoleen

Tampereella eilen päättyneet Alihankinta-messut olivat alan ensimmäisiä fyysisiä messutapahtumia koronaviruspandemian hiipuessa.  Terveysturvallisisesti toteutettu tapahtuma kokosi tänä vuonna Tampereellen 917 näytteilleasettajaa 16 maasta ja 7460 kävijää. Messuhallien lisäksi tapahtuman seminaariantia pystyi seuraamaan nettivideoiden kautta.

Puusta valmistettu satelliitti satelliitti Alihankinta2021-messuilla

Tänään Tampereella alkavilla Alihankinta-messuilla esitellään maailman ensimmäisen puusta toteutetun minisatelliitin lisäksi laajalti erilaisia metalli-, elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuuden ratkaisuja, ICT-sovelluksia sekä alueen suunnittelua ja konsultointia. Torstaihin 23.9 jatkuvan tapahtuman teemana on datasta bisnestä, jolla halutaan nostaa esiin tiedon merkitystä tulevaisuuden teollisuudessa. Mukana on yli 900 näytteilleasettajaa 16 eri maasta.  Tapahtuma-antia voi seurata  osittain verkon videolähetyksinä.

Alihankinta palaa syyskuussa messuhalleihin hybriditapahtumana

Valoisammat näkymät koronapandemian kehityksestä luovat suomalaisille messujärjestäjille uskoa perinteisten messu- ja tapahtuma-alan palautumiseen kesän jälkeen. Esimerkiksi Tampereen Messut vahvisti tänään, että heidän kausi alkaa syyskuun alussa kuluttajamessuilla ja jatkuu 21.-23. syyskuuta Alihankinta-messuilla. Tulossa on hybriditapahtuma, jossa fyysisen tapahtuman lisäksi osa seminaariannista lähetetään virtuaalisesti verkossa.

Alihankinta19: Vuoden alihankkijaksi teollisuuden IT-yritys

Teollisuuden ohjelmistoyhtiö Futurice palkittiin vuoden alihankkijaksi Tampereella tänään alkaneilla Alihankinta19-messuilla. Vuoden päähankkijaksi valittiin sairaala- ja hoitokalusteita valmistava Lojer. Kävijöitä Alihankintamessut keräsivät 17 731. Seuraavan kerran tapahtuma järjestetään Tampereella 24.-29.9.2020.

Alihankinta Tampereella – uusia kuvia!

Alihankintateollisuuden vuosittainen tapahtuma järjestetään Tampereella. Viime vuosina startup-osuudella ryyditetty tapahtuma kestää torstaihin asti. Tilaisuudessa vuoden päähankkijaksi valittiin Puolustusvoimien logistiikkalaitos ja alihankkijaksi työkoneiden ohjaamovalmistaja MSK Cabins. Tapahtumassa palkitaan myös Stora Enso maan startup-ystävällisimpänä yrityksenä.*) Uusia kuvia 28.9.2018.

AlihankintaHeat: Suomalainen antenniyritys esille

Eilen Tampereella päättyneillä Alihankinta-messuilla oli esillä lähes tuhat näytteilleasettajaa 20 maasta. Startup-yritysten AlihankintaHeatissa oli mukana myös tamperelainen Radientum, joka on keskittynyt antennisuunnitteluun IoT- ja RFID-lähiyhteyksille.