Digita nostaa IoT:n esille Porissa

Digita panostaa esineiden internetin ja hybriditelevison esittelyyn tänäään Porissa alkavassa SuomiAreenasssa. Yhtiö lähettää DNA:n kautta myös SuomiAreena tv-kanavaa, joka näkyy Digitan antenni-tv-verkossa kanavapaikalla 28. Suoraa lähetystä on tarjolla myös MTV3:n netin kautta.

Digita hinnoitteli Ylen tyytyväiseksi

Yleisradio ja Digita jatkavat yhteistyötään television jakelupalveluissa. Yrityksillä oli aiemmin erilaiset näkemykset palvelun oikeasta hintatasosta.

Muutos vie teräväpiirtoon

Teräväpiirtotelevisiot yleistyvät Viestintäviraston mukaan vähitellen antenniverkon talouksissa. Suurempi muutos DVB-T2:een siintää jo vuoden päästä, mutta silti suurin osa antennitalouksista katsoo edelleen perinteistä tarkkuutta. Kaapeli-, satelliitti- ja IPTV-talouksissa on 64 prosentilla HD-televisio tai -digisovitin.

Digita uusille linkkitaajuuksille

Digita ja Sonera ovat sopineet yhteistyöstä Digitan tv- ja radioverkkojen siirtoyhteyksistä. Taustalla on tarve uudistaa radio- ja tv-verkkojen siirtoyhteydet nykyisen radiolinkkiverkon taajuusalueen poistuessa käytöstä lähivuosina.

VVO otti IoT-anturiverkot Espooseen

Vuokrayhtiö VVO kokeilee Digitan kanssa vuokra-asuntojen lämpötila- ja kosteustiedon keräämistä uusimman IoT-tekniikan avulla. Keväällä alkavan pilottihanke toteutetaan VVO:n 200 vuokra-asunnossa Espoossa.

Digita toi Helsinkiin IoT-anturiverkon

Digita kokeilee pääkaupunkiseudulla yhdessä verkko-operaattori Actilityn kanssa IoT-ratkaisuihin viritettyä LoRa-verkkotekniikkaa. Digitan mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun LoRa-verkkoa kokeillaan Suomessa.

Ukkoverkot pääsee korkeampiin mastoihin

Suomalainen LTE-operaattori Ukkoverkot ja Digita ovat solmineet kymmenvuotisen sopimuksen, jolla Ukkoverkon 450 megahertsin LTE-tukiasemat pääsevät Digitan tukiaemapaikkoihin. Uusien antennipaikkojen ja siirtoyhteyksien kautta yritys varmistaa uuden Ukko Mobile -verkon kattavuuden. ’’Digitan tukiasemapaikat ovat meille erittäin houkuttelevia. Korkeat tukiasemamastot varmistavat Ukko Mobile -verkon soluille tarvittavan suuren peittoalueen ja tukiasemapaikkojen varavoimakoneet puolestaan mahdollistavat tukiasemien pitkän palveluajan myös esim….