Lappi sai kattavan 4G-verkon valmiiksi

DNA:n ja Soneran yhteinen 4G-verkko kattaa nyt koko Lapin. Loppukeväällä 2015 aloitettu yhteisverkon rakentaminen saatiin vamiiksi. Yhteisverkko rakensi vuodessa yli 600 tukiasemaa Pohjois-Suomeen.

Nyt haetaan parasta IoT-innovaatiota

Toista kertaa järjestettävä Elisa Innovation Challenge -kilpailussa haetaan uusia IoT-teknologiaa hyödyntäviä tuote- ja palveluinnovaatioita. Parhaiden tuotteiden kehittäjät julkistetaan ja palkitaan Slush 2016 -tapahtumassa.

Vauhdikasta menoa suomalaisverkoissa

Matkapuhelinoperaattoreista DNA:n laajakaista oli nopein konsulttiyritys Omnitelen mittauksissa. DNA:lla oli yrityksen mukaan suurimmat keskimääräiset saapuvan liikenteen nopeudet kahdeksassa kaupungissa kymmenestä mitatusta. Tutkimus kattoi kolme suurinta operaattoria.

Kännykkämyynti: Samsung otti kultaa – Microsoft tipahti listalta

Samsungin molemmat Galaxy 7 -uutuuspuhelimet nousivat Elisan ja DNA:n myyntilistoille heti ensimmäisenä myyntikuukautenaan. Korealaisvalmistaja hallitsi DNA:lla myydyimpien puhelinten listaa viidellä puhelimella, Huaweilta listalle nousi neljä mallia ja Applelta yksi. Microsoftia ei listoilla juurikaan näkynyt.

Kattava hyväksyntä tietoturvakännykälle

Ohjelmistoryritys Digian kehittämä tietoturvaratkaisu on saanut Viestintäviraston salaustuotehyväksynnän. Tuote on paketoitu yhteen Bittiumin helmikuussa Mobile World -messuilla julkistaman Tough Mobile-turvakännykän kanssa.

Anvia hyökkää kuidulla kasvukeskuksiin

Elisan havittelema Anvia aikoo rakentaa kuituverkkoja Suomen kasvukeskuksiin. Yrityksen omistajaksi on nousemassa DNA:takin omistava Finda. Tavoitteena on voimakas laajentuminen kansalliseksi operaattoriksi.

Samsung ja Huawei kärjessä – Lumia sukelsi

Matkapuhelinmarkkinoilla on menossa uusjako, kun Nokian siirtyminen Microsoftille näkyy Lumia-myynnin hiipumisena. Helmikuun 2016 myydyimpien puhelinten listaa hallitsevat virtuaalitodellisuudella nostoa hakeva Samsung ja uutena Huawei.

Älypuhelimesta tuli peruspuhelin

Perinteisiä peruspuhelimia ei myydä enää suuria määriä. Halvimmat älypuhelimet ovat syöneet niiden osuutta ja tarjolla on enää vain muutamia malleja pääosin seniorikäyttöön. Teleoperaattori DNA:n viime vuoden puhelinmyynnistä jo 95 prosenttia oli älypuhelimia.

Elisa piikitti LTE-verkossaan huippunopeuden

Elisan on saavuttanut LTE-mobiiliverkossaan 450 megabittiä sekunnissa ensimmäisenä Suomessa. Vierumäelle rakennettu tukiasema on toteutettu yhdistämällä kolme taajuutta eli niin sanotulla 3 Carrier Aggregation -tekniikalla. Toistaiseksi uusia huippunopeuksia hyödyntäviä päätelaitteita on vielä vähän, mutta Elisa aikoo tarjota nopeuta asiakkailleen heti, kun päätelaitteita on laajemmin saatavilla. ”Uusi, jopa 450 Mbit/s nopeudet mahdollistava teknologia on välietappi matkalla 5G-yhteyksiin’’,…