Microsoft-taustainen säätiö IoT Paja ilmoittaa tukevansa miljoonalla eurolla Lappeenrannan yliopiston toimintaa lähivuosien aikana. Lahjoituksen avulla LUT-yliopiston osaamista tekoälyn alueella vahvistetaan ja rakennetaan Lahden kampukselle sähköisen liikenteen innovointi- ja yhteistyötila. Myös Aalto-yliopisto ja Turun ammattikorkeakoulu saavat miljoonan euron lahjoitukset säätiöltä.
Tag: Espoo
VTT keräsi yli 140 yritystä tutkimusyhteistyöhön – mikroelekroniikasta vetoapua
Valtion tutkimuskeskus VTT investoi viime vuonna voimallisesti uuden energian, kestäviin materiaalien ja terveysteknologian tutkimukseen. Lisäksi VTT julkaisi myös aloitteen kansallisen kvantti- ja mikroelektroniikkaosaamisen keskittymän luomiseksi ja hankkeen uuden tason pilottilinjasta Espoon Micronovaan.
Espoo haluaa investoida lisää pelialaan
Aspocomp aloittaa muutosneuvottelut
Oululais-espoolainen piirilevyvalmistaja Aspocomp aloittaa muutosneuvottelut mahdollisista lomautuksista ja irtisanomisista Suomessa tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Neuvotteluiden piirissä on yhtiön koko Suomen henkilöstö, noin 150 henkilöä. Muutosneuvottelut käynnistetään yrityksen tänään antamana tiedotteen mukaan kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi sekä tulevaisuuden toimintakyvyn turvaamiseksi heikentyneessä markkinatilanteessa. Yhtiö sopeuttaa kustannusrakennettaan ja henkilöstömääräänsä vastaamaan nykyistä markkina- ja kysyntätilannetta Alustavan arvion mukaan…
Avaruusjärjestö laajentaa Suomessa – uusi sirukehittäjä mukaan
Joensuun nanofotoniikan tutkimus Euroopan siruohjelmaan
Joensuun mikro- ja nanofotoniikkatoimijat hakeutuvat entistä tiukemmin EU:n siruohjelmaan, jolla pyritään ratkomaan laajemminkin mikrosirujen saatavuuteen liittyviä haasteita. Joensuu muodostaa yhdessä Espoon ja Tampereen alueiden kanssa myös Siruja Suomesta -kokonaisuuden.
CDOIQ Suomeen – kerätystä datasta käytetään uudelleen vain 20 prosenttia
Dataosaamista täytyy jakaa nykyistä avoimemmin, jotta kerätty data tulisi paremmin käyttöön. Nykyisin viidennes datasta tulee uudelleen käyttöön, arvoitiin ensi vuonna Espoossa järjestettävän CDOIQ Nordic Symposium-tapahtuman julkistustilaisuudessa. Puhumassa oli myös ex-ministeri Timo Harakka, joka on julkaissut myös Datakapitalismi kriisien maailmassa -kirjan.
Teleste toi Jokeri-linjalle uudenlaiset näyttöruudut
Espooseen lisää radiosuojattuja tutkimus- ja puhdastiloja
Kesä toi robottipikkolon espoolaishotelliin
Ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskuksen hotelliin Espoon Hanasaaressa on otettu koekäyttöön tiettävästi Suomen ensimmäinen palvelurobotti. Autonomisesti kulkeva robotti on Aalto-yliopiston ja Hanasaaren välinen yhteistyö, ja se toimii kesän ajan hotellin ”piccolona”. Mukana on video robotin toiminnasta.