6G-tekniikat tekevät autoista vaativan ohjelmistoalustan

Ajoneuvoista tulee tulevaisuudessa entistä vaativampi ohjelmistoalusta uusien autonomisten tekniikoiden ja nopeampien 6G-verkkojen kautta. Ne vetävät vertoja kompleksisuudessa jopa kehittyneimmille matkapuhelimille, arvioi Oulun yliopiston Empirical Software Engineering -yksikön professori Tero Päivärinta. Hyvä esimerkki tulevaisuuden autosta on yliopiston jo pitempään käytössä ollut 6G-koeauto ratkaisuineen.

Tech Runway esittellee uusinta lentoteknologiaa – droneista koptereihin

Elokuun lopussa Pyhtäällä järjestettävillä Tech Runway -tapahtumassa on esillä tulevaisuuden ja teknologioiden lisäksi ensimmäistä kertaa monia uusia lentokonemalleja. Mukana on lähes 50 alan yritystä. Nykymallien lisäksi uudet sähköiset lentotekniikat droneineen ovat esillä tulevassa tapahtumassa.

Satelliittipaikannuksessa outoja häiriöitä – Traficom seuraa

Satelliittipohjaisen GPS-paikannuksen häiriöistä on tehty liikenne- ja viestintävirasto Traficomin mukaan poikkeuksellisen paljon havaintoja itärajan läheisyydessä. Häiriöiden aiheuttajasta ei vielä ole, mutta Traficom seuraa tilannetta ja kerää lisätietoja. Esimerkiksi keskiviikkona 9.3. GPS-häiriöitä havaittiin myös  Pohjois-Suomessa, Suomen ja Norjan rajalla. 

Suomi pilotoi biometristä tunnistusta lentämisessä

Tulevaisuudessa tunnistustekniikka voi auttaa ihmisiä siirtymään lentoasemilla määränpäähän näyttämättä henkilötodistusta tai matkustusasiakirjoja. Pilotoitu Sandbox of Trust -projekti pyrkii poistamaan viimeisetkin esteet lentomatkustamisen sujuvoittamiseksi esimerkiksi automaattisella kasvotunnistuksella.

Tulevaisuuden lentotakseihin autojen anturitekniikkaa

Ilman kuljettajaa toimivat lentotaksit voivat olla jo vuonna 2030 yhdysvaltalaisen konsultointiyritys Boston Consulting Groupin mukaan todellisuutta. Visio toteutuukin jos lentämisen sähköistyminen ja anturitekniikka pysyy kehityksessä mukana. Ainakin MEMS-anturielektroniikan valmistaja Bosch ja Airbus näkevät alueella suuria mahdollisuuksia. Mukana video TED-esityksestä.

Sähköiset lentokoneet esillä

Ekologista teknologiaa otetaan tulevaisuudessa käyttöön lentämisessä ja kaupunkiliikenteeseen suunnitellaan jo sähköllä toimivia lentokoneita. Miten Suomi pysyy tässä kehityksessä mukana ja miten asia pitää huomioida kaupunkiarkkitehtuurissa? Asiaa pohditaan Helsingissä järjestettävässä alan konferenssissa. Voit seurara tapahtumaa 6.3 klo 9.00 alkaen videolähetteenä.

Sähköinen lentäminen kiinnostaa – konferenssi tulossa

Ekologista teknologiaa otetaan tulevaisuudessa käyttöön lentämisessä ja kaupunkiliikenteeseen suunnitellaan jo sähköllä toimivia lentokoneita. Miten Suomi pysyy tässä kehityksessä mukana ja miten asia pitää huomioida kaupunkiarkkitehtuurissa? Asiaa pohditaan maaliskuussa Helsingissä järjestettävässä alan konferenssissa.

5G- ja satelliittiverkot yhteen – yhteys kaikkialta

Tulevaisuudessa nopeat langattomat yhteydet halutaan tarjota kaikkialla. Siksi erilaiset satelliitti- ja matkapuhelinverkot on saatava toimimaan yhdessä. Sitä tavoitellaan uudessa kolmivuotisessa Euroopan avaruusjärjestö ESA:n ja VTT:n yhteistyöprojektissa. VTT ja ESA selvittävät jo edellytyksiä ja tarvittavaa teknologiaa 5G-satelliittiverkkojen ja maanpäällisten verkkojen yhdistämiseksi sekä 5G-pioneeritaajuuskaistojen yhteiskäyttöä varten. Aiesopimuksen puitteissa on tarkoitus toteuttaa tulevien kolmen vuoden aikana useita tämän…

Finnair aloittaa nettitestit Euroopan koneissaan

Finnair tuo satelliittipohjaiset nettiyhteydet Euroopan lennoilla käytettäviin Airbus-kapearunkokoneisiinsa. Ensimmäiset asiakkaat pääsivät jo eilen testaamaan yhteyttä, jonka Finnairin lupaa olevan 12 mebabitillään markkinoiden nopein. Järjestelmän toimittaja on Viasat ja verkkotekniikka on asennettu jo kuuteen Finnarin Airbus-kapearunkokoneeseen.