Suomalaisyritykset varautuneet heikosti materiaaliriskeihin

Suomalaiset teknologiayritykset ovat tietoisia kriittisiin metalleihin liittyvistä toimitusriskeistä mutta luottavat silti niiden saatavuuteen, selviää Teknologiateollisuus ry:n tuoreesta selvityksestä. Erityisesti metallijalostuksessa, elektroniikka- ja sähköteollisuudessa sekä tietotekniikka-alalla varautuminen on heikommalla tasolla.

Pirkanmaa etsii älytekstiilien osaajia yhteistyöhön

Älytekstiilit ovat monille varsin vieras ja futuristiselta tuntuva alue, mutta silti niiden tutkimusta on tehty Suomessa pitkään korkeakouluissa ja erilaisissa tutkimusorganisaatioissa. Nyt alan toimijat aikovat Pirkanmaalla synnyttää yhteistyössä uusia innovaatioita. Siihen haetaan uusia toimijoita uuden hankkeen ja työpajojen kautta.

Näin Applen robotti kierrättää vanhat iPhonet – katso video

Pohjoismainen tietotekniikkatalo Atea kierrättää käytöstä poistuneet iPhone-puhelimet Hollannissa sijaitsevan Applen Daisy-robotin avulla. Se pystyy purkamaan ja lajittelemaan 200 matkapuhelimen komponentit jopa yhdessä tunnissa. Robotin avulla saadaan vanhoista puhelimista kiertoon muun muassa alumiinia, volframia ja tinaa.

Näkymät eivät kirkastuneet – osista edelleen puutetta

Suomalaisen teknologiateollisuuden näkymät synkkenevät yhä, eikä aallonpohjaa ole vielä saavutettu, arvioidaan alan uusimmassa yrityskyselyssä. Ennen kesää koettujen logistiikkaoneglmien jälkeen komponenttien ja materiaalien saatavuus heiluu edelleen heikosta parempaan – myös elektroniikka- ja sähköteknisessä teollisuudessa.

Akkutekniikan kirjo laajenee

Akkukeksinnöt ovat maailmalla kasvavan kiinnostuksen kohteena. Myös akkujen tutkimuksessa paneudutaan entistä tiiviimmin tuoreen Uusiteknologia-lehden mukaan Lue viimeisimmät tutkimustulokset ilmaiseksi lehden verkkoartikkelista.

Tee-itse-valmistus ei aina vihreää

Itsetekemisen ihanteet eivät toteudu itsestään, arvioi Aalto-yliopistossa väitöskirjan tehnytt Cindy Kohtala. Uusiin digitaalisiin valmistuslaboratoriohin liittyy ympäristöasioita, jotka tee-se-itse-liikkeen tulisi ratkaista nykyistä paremmin.

Joustava muovikalvo elektroniikkaan

Panasonic esitteli Tokiossa alkaneessa 17th Printed Wiring Boards Expo –näyttelyssä uudenlaisen joustavan ja venyvän polymeerihartsiin perustuvan elektroniikkakalvon. Tekniikka perustuu yhtiön omaan venyvän hartsin tutkimukseen.

Älylasit integroituvat silmälaseihin

Suomalainen spin-off-yritys Dispelix Oy kaupallistaa VTT:llä älylasien tekniikan, joka voidaan integroida osaksi silmälasien linssiä. Kuluttajan ulottuvilla nykyisiin älylaseihinkin integroitava tuote on arviolta jo vuoden kuluessa.