Suomeen ennätysmäärä europatentteja – Nokia edelleen ykkönen

Suomalaisyrityksille myönnettiin viime vuonna ennätyksellinen määrä patentteja Euroopan patenttivirastolta. Niiden määrä kasvoi 45,3 prosenttia, vaikka patenttivirastolle jätettyjen patenttihakemusten määrä laski 8,8 prosenttia. Nokia oli Suomesta edelleen ykkönen.

Salon kännykkätehdas myytiin – IoT-keskus syntyy

Microsoftin ja Salo IoT Parkin välinen kauppakirja allekirjoitettiin tänään. Kiinteistön ja irtaimiston kokonaiskauppahinta on 6,2 miljoonaa euroa. Kauppaan kuuluu tontin lisäksi noin 90 000 neliötä tuotanto- ja toimistotilaa.

Helmikuun kännyköiden myyntiluvut – kolme suurinta jakoivat

Helmikuun kännyköiden myyntiä leimasivat alkuvuodelle tyypilliset hintakampanjat. Markkinaa hallitsevat Apple, Samsung ja Huwaeei jakoivat Soneran top 10 -listan sijoitukset kolmeen pekkaan. Varsinkin Huawei on laajalla mallistollaan ja kahden merkin strategiallaan voimalla mukana. Elisa uskoo myös entisen kansansuosikin, Nokian uuteen tulemiseen kun Barcelonassa julkitetut mallit saadaan myyntiin.

Suomi-elektroniikka ponnistaa uudelleen

Nokian kännykkäbisneksen loputtua, usko suomalaiseen elektroniikkavalmistukseen on ollut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta heikoissa kantimissa. Nyt oululainen Tactotek on palauttamassa positiivisuutta suomalaiseen elektroniikkatuotannon osaamiseen rakenteellisen elektroniikan avulla.

Barcelonan MWC 2017 lähestyy – 5G & Nokia-kännykät esille

Barcelonan Mobile World Congress -mobiilitapahtuma alkaa ensi viikon alussa. Tarjolle ovat Ericssonin, Nokian ja Huawein lisäksi runsaasti pienempiä tietoliikenne- ja mittausalan yrityksiä. Oman lisänsä tuovat Nokia-nimellä julkistettavat kännykkäuutuudet. Suomesta esillä on 32 yritystä.

Nokian Bell Labs tulee Ouluun – uusi tutkimuskeskus

Nokian Bell Labs ja Oulun yliopisto käynnistävät uuden tutkimuskeskuksen tulevaisuuden langattomien teknologioiden kehittämiseksi. Ouluun perustetaan yhteinen Joint Center for Future Connectivity -tutkimuskeskus.

Qt hakee uutta kasvua kosketusnäytöistä

Ohjelmistokehitystyökaluja kehittävä Qt Group päivittää strategiaansa sekä pitkän aikavälin tavoitteitaan. Samalla yritys suunnittelee rahoituksen hankkimista osakeannilla. Tulos painuu kuitenkin ensin, kun yritys hamuaa lisää otetta erityisesti autojen kosketusohjatuista näyttöjärjestelmistä.

Viranomaisille ohituskaista kännykkäverkkoihin

Elisa ja Nokia testasivat ensimmäisenä Pohjoismaissa viranomaispalveluiden priorisointia kaupallisessa LTE-verkossa. Testissä simuloitiin kriittisten viranomaisten tiedonsiirtopalveluiden toimivuutta mobiiliverkon ruuhkatilanteessa. Vastaavaa toimintaa selvitetään muissakin maissa.