Globaali datakeskusyhtiö Equinix julkaisi tänään uusimman Global Interconnection Index (GXI) -markkinakatsauksensa, joka kertoo myös miten koronaviruspandemia on dramaattisesti vaikuttanut yritysten seuraavien kolmen vuoden digitalisoitumissuunnitelmiin.
Tag: raportti
Raportti: Tekoälyn jarruna datan ja osaamisen puute
Tekoälyä hyödyntävien yritysten määrä on yli kolminkertaistunut kolmessa vuodessa, kertoo uusi State of AI in Finland -raportti. Silti alueen investoinnit ja osaaminen kasaantuvat varsin pieneen määrään yrityksiä: huolen aiheeksi raportissa nouseekin, jäävätkö hitaasti liikkeelle lähteneet yritykset digitalisaation kelkasta.
Sveitsi on johtava innovaatiotalous – Suomi vasta seitsemäs
Kansainvälisen Global Innovation Index (GII) -raportin mukaan johtavimmat innovaatiotaloudet olivat tänä vuonna Sveitsi, Ruotsi, USA, Iso-Britannia ja Alankomaat. Pohjoismaista Tanska oli kuudes ja Suomi seitsemäs.
Raportti: Kyberuhkien alkuvuoden trendit
Tietoturvayritys Check Pointin uusimman selvityksen mukaan kyberrikolliset tulivat koronaviruksen varjolla yritysten- ja yksityisten tietoverkkoihin, pilvipalveluihin ja mobiiliin. Kyberhyökkäykset lisääntyivät raportin mukaan voimakkaasti, kun valtiot pyrkivät saamaan tiedustelutietoa pandemian käsittelyyn liittyen.
Yritykset varovaisia 5G-investoinneissa – myös IoT-ratkaisuissa
5G-investoinnit ovat konsulttiyritys EY:n (aiemmin Ernst & Young) mukaan kasvussa, mutta käytännön toteutukset laahaavat jäljessä. Basta 15 prosenttia yrityksistä investoi tällä hetkellä uusiin 5G-tekniikoihin ja 69 prosenttia aikoo investoida 2-3 vuoden aikana. IoT-ratkaisut kiinnostavat, mutta vaativat tekniikan lisäksi muutoksia yrityksen toimintamalleihin.
Ohjelmistoalasta uusi toimialaraportti – työvoiman saanti edelleen ongelmana
Ohjelmistoalan kasvu jatkuu Suomessa, mutta osaavan työvoiman saatavuus uhkana, kerrotaan uudessa Työ- ja elinkeinoministeriön toimialaraportissa. Alan kasvu perustuu kansainvälistymisen lisäksi teknologian nopeaan kehittymiseen sekä digitalisaation käyttöönottoon. Vain osaajien puute rajoittaa kovinta kasvua.
Kryptolouhijat, bottiverkot ja kiristysohjelmat edelleen iskussa
PÄIVITETTY: 5G-verkkojen tietoturvariskit listattiin – Oulu testasi
Uudet 5G-mobiiliverkot tulevat muodostamaan tulevaisuudessa digitalisoitujen toimintojen selkärangan. Siksi on tärkeää varmistaa myös 5G-verkkojen turvallisuus ja häiriönsietokyky. Siihen vaikuttaa myös Suomi, joka vetää tällä hetkellä EU:n 5G-riskiarviointia. Tarjolla on uusi 5G-riskiraportti ja lisäksi Oulussa järjestetään maailman ensimmäinen 5G-tietoturvahackathon. Lue tulokset – PÄIVITETTY 2.12.2019.





