Oulun yliopiston tutkijoiden mukaan ajoneuvotekniikan ja digitalisoitumisen edistyminen mullistaa liikkumisen tulevaisuutta ja liikennejärjestelmiä enemmän kuin ajoneuvojen meneillään oleva käyttövoiman murros polttomoottorista sähkökäyttöihin. Autojen ohjelmistomäärät kasvavat ja auto verkottuu entistä voimallisemmin langattomiin verkkoihin.
Tag: robottiauto
Tampereella robottiauto tulee osaksi julkista liikennettä
Arktiset olosuhteet kiinnostavat robottiautotoimijoita
Kolme pohjoismaalaista yritystä yhdistävät voimansa ja tuovatautonomiset liikkumispalvelut ensimmäistä kertaa osaksi julkista liikennettä kertaa napapiirin pohjoispuolella. Norjaan sijoittuvassa arktisen alueen pilotissa hyödynnetään espoolaisen Sensible 4:n automatisoimia Toyota Proace-sähköbusseja.
Robottiauton lidar-tutka näkee yli 400 metrin päähän
Volkswagenin tulevaisuuden itseohjautuvat autot käyttävät kameroiden sekä lidar- ja tutka-antureiden yhdistelmää, joka näkee jopa 400 metrin päähän. Ensimmäinen itseohjautuvien autojen käyttäjä tukee olemaan yrityksen oma tytäryhtiö MOIA, joka aikoo tuoda robottiautot Hampurin liikenteeseen jo muutaman vuoden päästä.
Suomalaiset tutkimaan tulevaisuuden autojen säähaasteita
EU-raha vauhditti suomalaisen robottiauton kehitystä – katso videot
Espoolaiselle Sensible 4:lle kolme viime vuotta ovat olleet nopean kasvun ja kehityksen aikaa. Sitä vauhditti osaltan kolmivuotinen EU:n Horizon 2020 -ohelmaan kuulunut Fabulois-projekti. Nyt Sensible 4 jatkaa kohti kaupallisten tuotteiden lanseerausta. Katso videolta miten suomalainen robottibussi toimii ja liikkuu. Mukana on myös linkit päätösseminaarin videoesityksiin.
Oulussa kehitetään yhteistyössä tulevaisuuden autoja
Auton ominaisuudet eivät enää pysy samoina koko sen käyttöiän. Tänään ostettu auto saattaa muutaman vuoden käytön ja päivitysten jälkeen olla toiminnoiltaan hyvin erilainen, mitä se oli ostettaessa. Tulevaan muutokseen aikoo vastata myös uusi Oulu Automotive Cluster -verkosto, jonka asiakkaita ovat suuret autovalmistajat kuten Audi, Daimler, GM ja kuvan auton testialustaksi tarjonnut kiinalainen Geely.
Suomalaista robottiautotekniikkaa italialaisprojektiin
Uusi tekoälykirja tuo filosofista näkökulmaa
Ajatus keinotekoisesta älykkäästä koneesta on aina kiehtonut ihmistä. Se on innoittanut tieteis- ja teknologiakehittäjien lisäksi filosofeja. Uudessa Gaudeamuksen julkaisemassa kirjassa käsitellään tekoälyn oikeuksia, moraalista vastuuta ja muita filosofisia rakenteita.
Volvo liittoutui Nvidian kanssa – uusi piirialusta robottiautoihin
Volvo laajentaa yhteistyötä amerikkalaisen tekoäly- ja grafiikkapiirejä kehittävän Nvidian kanssa. Ruotsalais-kiinalainen autonvalmistaja aikoo hyödyntää tulevissa robottiautomalleissaan amerikkalaisyrityksen uusinta Drive Orin -järjestelmäsirutekniikkaa. Jo aiemmin yritys on sopinut Nvidian kanssa Xavier-tietokoneiden hyödyntämisestä.








