Kempower miettii Eurooppaan uutta elektroniikkatehdasta

Sähköautojen pikalataustekniikoita tuottava Kempower tutkii vaihtoehtoja tuotantokapasiteetin laajentamiseksi Lahden tehtaan lisäksi myös muualle Eurooppaan. Yhtiön tavoitteena on, että uusi tuotantokapasiteetti on toiminnassa vuoden 2025 loppuun mennessä. Samalla yritys valmistautuu kuluvan vuoden aikana Yhdysvalloissa kokoonpanoon uudessa Pohjois-Carolinan tehtaassaan. Päivitetty 28.2.2023.

Vaasa valmistautuu akkutoimijoiden tuloon

Vaasa valmistautuu apieteetillä akkutoimijoiden tuloon. GigaVaasa-alueen ensimmäiset kadut ovat jo valmistuneet ja niiden alle on upotettu runsaasti putkistoja, kaapeleita ja muuta alueinfraa, jotta ensimmäisten akkutoimijoiden on helpompi aloittaa tehdasalueeksi kaavoitetuissa Laajametsässä.

Uutuusselvitys kuvaputkitehdas Valcon noususta ja tuhosta

Vuosikymmenien takainen Suomen valtion, tv-valmistaja Saloran ja japanilaisen Hitachin yhdessä perustama valtionyhtiö Valco Oy:n. Nyt myttyyn menneestä tehtaasta on julkaistu uusi historiateos, jossa pyritään avaamaan yksityiskohtien lisäksi myös, kuinka valtion kannattaisi olla osallistumatta ja tai osallistua yritystoimintaan. Teos on luettavissa netistä vapaasti.

Suomalaiselta akkukemiantehtaalta jättiostot

Autonvalmistaja Renault on sopinut Sotkamossa toimivan Terrafamen kanssa monivuotisista sähköautojen akkujen nikkelisulfaattitoimituksista. Sopimuksen mukaisesti Terrafame toimittaa Renaultille nikkelisulfaattia yli 200 000 sähköauton tarpeisiin joka vuosi.

Toimitusketjujen turvallisuus entistä tärkeämpää

Toimitusketjujen turvallisuudesta on kavanut  yksi keskeinen kehitystrendi, jonka suomalaisen tietoturvayhtiö Nixun tekemä uusin tutkimus paljastaa. Se on syrjäyttämässä jopa kiristyshaittaohjelmat, jotka ovat  kärkiaihe vuoden ajan alan keskusteluissa. Ja tämänhetkinen geopoliittinen tilanne lisää edelleen tarvetta kokonaisvaltaiselle turvallisuusajattelulle toimialasta tai maantieteellisestä sijainnista riippumatta. 

Vaasan litiumakkujen anoditehdashanke etenee

Valtion pääosin operoima Suomen Malmijalostus ja Epsilon aloittavat yhteistyön anodimateriaalitehtaan toteuttamiseksi Vaasaan.  Ensimmäisenä käynnistyy ympäristövaikutusten arviointiohjelman valmistelu GigaVaasan teollisuusalueelle sijaitsevasta tontista, johon voitaisiin rakentaa noin 50 000 tonnin vuosikapasiteetin anodimateriaalitehdas litiumakkujen valmistamiseen.

Valmet Automotivelta sähköautoihin miljoona akkupakettia

Uudenkaupungin autotehdasta operoiva Valmet Automotive on valmistanut asiakkailleen alle kolmessa vuodessa miljoona sähköautojen akkupakettia. Yritys aikoo laajentaa akkujen valmistustoimintaa edelleen sekä Suomessa että Saksassa. Uutena alueena ovat työkoneiden akkupaketit, 48 voltin ja suurjänniteakut.

Kaapelitehdas laajentaa lisää Kirkkonummella

Maailman suurin kaapelivalmistaja italialaistaustainen Prysmian Group laajentaa Kirkkonummen tuotantolaitostaan merikaapelin lisäksi uudella 185 metrin korkealla kaapelinvalmistustornilla. Koko tehdaslaajennuksen arvo on 100 miljoonaa euroa ja valmista pitäisi olla jo vuonna 2024.

Johtotähti keskittää auto- ja akkutuotantoaan

Mercedes-Benz keskittää uusien sähköautomallien valmistuksen Euroopassa neljälle omalle tehtaalleen. Kolme niistä sijaitsee Saksassa ja yksi Unkarissa. Lisäksi yhtiö keskittyy paikalliseen, lähellä autonvalmistusta sijaitsevaan akkutuotantoon sekä vihreän energian hyödyntämiseen.

Vantaalle uusi tehoelektroniikkatehdas

UPS-laitteita valmistava Eaton rakentaa Vantaalle uuden tuotantolaitoksen. Uuteen, entistä suurempaan laitokseen siirtyy myös nykyisin Espoon Koskelossa sijaitsevan tehtaan toiminnot. Uuden tehtaan pitäisi valmistua ensi vuoden loppuun mennessä.