EUCNC2017: 5G-teknologia muuttuu palveluiksi

Oulussa on meneillään kansainvälinen EUCNC2017-konferenssi, joka esittelee 5G:n viimeisimpiä kehityslinjoja ja tutkimustuloksia. Esillä on myös kymmeniä alan yrityksiä. Tapahtuma toi Ouluun yli 500 tietoliikenteen kärkivaikuttajaa ja 5G-asiantuntijaa. Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävää 26. European Conference on Networks and Communications -konferenssia isännöi Oulun yliopiston tietoliikenteen yksikkö Centre for Wireless Communications (CWC). Tapahtuma koostuu laajasta konferenssiohjelmasta ja noin…

Uusi signaalilähde langattomien kehitykseen

Rohde & Schwarz on tuonut tietoliikenne- ja tutkajärjestelmien kehittämiseen sopivan analogisen signaaligeneraattorin. Aiempaa suuremman antotehon lisäksi uutuuden taajuusalue ulottuu jopa 20 gigahertsiin ja vaihekohina on markkinoiden alhaisin.

Tekstiviestit hiipuvat – data voittaa

Mobiilidatan käyttö näyttäisi vähentävän perinteisten puhe- ja viestintäpalvelujen käyttöä. Suurin muutos näkyy tekstiviestien määrässä, joka laski edellisvuodesta noin 12 prosenttia. Viime vuonna jokaista suomalaista kohden lähetettiin silti Viestintäviraston mukaan edelleen 38 tekstiviestiä kuukaudessa.

Digiloikka tuo puut metsästä

Metsäkoneet ja digiyhteydet tuovat suoraan jo säästöjä, mutta samalla ne tuottavat dataa maanlaajuiseen metsävaratietojärjestelmään. IT- ja koneteollisuuden tutkimusyhteisö Dimecc on mukana Forest Big Data-hankkeellaan metsätoimitojen digitalisoimisessa.

Ficomin uusi puheenjohtaja Ericssonilta

Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiComin hallituksen ja puheenjohtajaksi on valittu Ericssonin Suomen toimitusjohtaja Olli Sirkka. Järjestön toimitusjohtajana jatkaa Petri Aaltonen.

Bittium kasvoi – hakee lisää ostettavaa

Elektrobittinä aiemmin tunnettu elektroniikkatalo Bittium kasvatti liikevaihtoaan viime vuonna 13 prosenttia 64,2 miljoonaan euroon ja liiketulos parani hieman. Tietoliikenteen alavireisyys laittaa Bittiumin hakemaan kasvua omista tuotteista ja yritysostoista.

Gartner: Tietoliikenneostoihin vähemmän rahaa

Suomen tietoliikennemarkkinoiden loppukäyttäjäkulutus laskee tutkimusyritys Gartnerin mukaan, kaksi prosenttia 3,74 miljardiin euroon. Kiinteistä liittymistä luovutaan ja mobiilista on tullut suomalaiskuluttajille perusliittymä. Laitemyynnissä hinnat ovat laskussa.

Viennin arvo laski – verkkolaitteiden vienti piristyi

Suomen tavaraviennin arvo laski viime vuonna neljä prosenttia Tullin ennakkotietojen mukaan. Vienti oli arvoltaan 51,7 miljardia euroa. Vuonna 2015 vienti laski myös neljä prosenttia. Iloisena yllätyksenä, kojeiden ja mittareiden sekä verkkolaitteiden vienti oli jo pirteää.