Pääkaupunkiseudulla hyväksytään lentävät drone-koptereiden valvonta- ja kuvaustehtävät. 43 prosenttia suhtautuu positiivisesti niiden käyttöön erityisesti hätätilanteissa. Tutkimusyhteisö Forum Virium Helsingin teettämä selvitys mittasi pääkaupunkiseutulaisten asenteita droonien käyttöön.
Artikkelit/raportit
Uudenlainen biomuste lääketieteen 3D-tulostukseen
Turun yliopiston ja Åbo Akademin tutkijat ovat kehittäneet biotulostusmusteen, jonka avulla on mahdollista 3D-tulostuksella valmistaa luonnollisen kaltaisia luun kudosmalleja. Tutkijat voivat hyödyntää uutta biotulostustekniikkaa esimerkiksi lääkekehityksessä, tulehdussairauksien luustovaikutuksien mittaamisessa sekä perinnöllisten luustosairauksien tutkimuksessa.
VTT kehittää optista anturia joustavaan älylaastariin
Nokia nousi Euroopan patenttilistalla – Huawei ykkösenä
Näin Eurooppa tulee rajoittamaan tekoälyä
Euroopan parlamentti hyväksyi keskiviikkona tekoälysäännöt, joiden avulla halutaan taata alueen kehitys ja samalla tekniikan turvallinen käyttö ja perusoikeudet. Esimerkiksi, miten biometristen tunnistusjärjestelmien käyttöä voidaan rajoittaa lainvalvonnassa. Uusien säädösten avulla EU pyrkii myös nostamaan tekoälyn käyttöä ja innovointia Euroopassa.
Suomen yleisimmäksi haitakkeeksi nousi Injuke-troijalainen
Tekoäly tukee linssivalintaa – 3D-avatar apuun
Eniten kännykkää käyttävillä ei muita suurempaa aivokasvainten riskiä
Kansainvälinen Cosmos-tutkimuksessa on selvitetty yli 250 000 matkapuhelimen käyttäjällä aivokasvaimien ilmaantuvuutta. Environment International -lehdessä julkaistun tutkimusartikkelin mukaan käytön määrällä ei ole yhteyttä aivokasvaimien saantiriskiin. Hanke käynnistyi vuonna 2009 Säteilyturvakeskuksen ja Tampereen yliopiston yhteistyönä. Mukana on myös linkki tutkimusartikkeliin.
Naiset tiukemmin 6G-tutkimukseen – Särestöniemestä mallia
Generatiivinen tekoäly avuksi autoihin
Generatiivinen tekoäly kiinnostaa autonvalmistajia entistä enemmän. Volkswagenin perään autotekniikan kehittäjäyritys Bosch kertoi lähtevänsä generatiivisen tekoälyn yhteistyöhön Microsoftin kanssa. Yritys haluaa lisätä tulevaisuudessa generatiivisen tekoälyn käyttöä autonomisen ajamisen turvallisuuslaitteissa.








