Matalammat 5G-taajuudet kesämökkiläisten käyttöön

Telian ja DNA:n yhteisesti omistama yhteisverkko on rakentanut kesämökeistään tunnetulle Saimaan alueelle uuden 700 megahertsin 5G-verkon. Uusi matalamman taajuuden 5G-verkko toimii jo muassa Juvalla, Parikkalassa, Punkaharjulla, Puumalassa, ja Sulkavalla.

Elisa laajentaa 5G-verkkonsa Viroon

Elisa on saanut Viron  5G-huutokaupassa tavoittelemansa taajuudet. Huutokauppa päättyi Elisan osalta 27.5.2022, kun yritys sai 130 MHz haluamaltaan 3,5 GHz:n taajuusalueelta.

Telia saavutti 26 gigahertsillä neljän gigabitin nopeuden

Suomen 5G-rakentamisen seuraava virstanpylväs on jo saavutettu. Telia on ottanut käyttöön ensimmäiset 5G-tukiasemat 26 gigahertsin taajuudella ja saavuttanut neljän gigabitin siirtonopeuden. Telia on käynnistänyt myös 5G-verkon laajennukset 700 megahertsin taajuudella.

DNA testaa uusia 5G-ratkaisuja tuotantoverkossaan

Teleoperaattori DNA on siirtynyt FDD-taajuuksien 5G-käytön laboratoriotesteistä tuotantoverkkotestaukseen. Verkkotestejä tehdään aluksi Pohjois-Helsingissä. Lisäksi yritys aikoo kokeilla verkoissaan taajuuksien DSS-jakoa sekä matalia että korkeita taajuusalueita aina 700 megahertsistä 26 gigahertsiin asti.

Uusia taajuuksia 5G-verkkoihin – rahakas huutokauppa tulossa

3,5 gigahertsin taajuuksien rinnalle halutaan tulevaisuuden 5G-verkkoihin 26 gigahertsin alue. Kesällä on tulossa  uusi taajuushuutokauppa, johon Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää jo lausuntoja. Pohjahinnaksi yhdelle luvalle on määritelty seitsemän miljoonaa euroa.

Suomi ottaa käyttöön 26 gigahertsin alueen

Langattoman laajakaistan käyttöön otetaan Liikenne- ja viestintäviraston mukaan käyttöön huutokaupattavan 3,5 gigahertsin lisäksi myös 26 gigahertsin taajuusalue. Koko taajuusalueen käyttöoikeudet myönnetään keväällä 2020, mutta ylin osa myönnetään määräaikaiseen rajattuun käyttöön yhteiskäyttöisesti jo tästä vuodesta alkaen.

Kymmenien miljoonien eurojen 5G-taajuudet huutokauppaan

Valtioneuvosto on julistanut haettaviksi 5G-verkkoja varten 3,5 GHz:n (3410 – 3800 MHz) taajuusalueen toimiluvat. Toimiluvat myönnetään huutokaupalla. Yksi yritys tai yhteisö voi saada enintään yhden toimiluvan. Yhteensä haettavana on kolme toimilupaa ja taajuuskaistaa.

Kirkkonummella testataan 3,5 gigahertsin 5G-taajuutta

DNA ja Ericsson testaavat 5G-verkon toimintaa Kirkkonummella. Meneillään olevat testit ovat jatkoa viime vuoden testille. Niiden päätavoitteena on testata 5G:n palveluita sekä tukiasemakohtakohtaista kuuluvuusaluetta. Testeissä mitattiin nopeudeksi 1,5 gigabitin vauhti 3,5 gigahertsin taajuudella.

Huippunopea 5G-data lensi Oulussa – 3,5 gigahertsillä

Elisa ja Nokia testasivat viime perjantaina Oulussa ensimmäisenä Euroopassa 3,5 gigahertsin taajuuden hyödyntämistä nopeissa 5G-yhteyksissä. Saavutetut datanopeudet olivat moninkertaisia nykyisiin kännykkäverkkoihin verrattuna.