Kiinalainen Huawei on noussut isojen kännykkämerkkien joukkoon. Yritys toimitti ensimmäisen kvartaalin aikana 28,3 miljoonaa kännykkää ja tablettia. Yritys kertooo olevansa ainoa suurimmasta, joka on kasvanut. Kaksi muuta suurta ovat Apple ja Samsung, joiden molempien toimitusmäärät ovat laskeneet. Tutkimusyhtiö GfK:n 15 maan raportin mukaan Huawei on kasvattanut myyntiään erityisesti Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa. Huawei on vahvistanut asemiaan…
Tag: Apple
Applen SE-mallin myynti nikottelee
Elisan kertoi jo perjantaina huhtikuun kännykkämyyntinsä. Uusi Applen SE -malli ei ainakaan heti pompannut suoraan kärkeen aiempien uutuusmallien tavoin. Uutiset maailmalta kertovat Applen kännykkämyynnin laskeneen ensimmäisen kerran sitten ensimallin. Tässä Elisan lisäksi päivitettynä DNA:n ja Soneran myyntitiedot.
Kännykkämyynti: Samsung otti kultaa – Microsoft tipahti listalta
Samsungin molemmat Galaxy 7 -uutuuspuhelimet nousivat Elisan ja DNA:n myyntilistoille heti ensimmäisenä myyntikuukautenaan. Korealaisvalmistaja hallitsi DNA:lla myydyimpien puhelinten listaa viidellä puhelimella, Huaweilta listalle nousi neljä mallia ja Applelta yksi. Microsoftia ei listoilla juurikaan näkynyt.
Kännyköiden ruudut jo liian isoja?
Video: Kännykkä taipuu muttei kastu
Samsung ja Huawei kärjessä – Lumia sukelsi
Älypuhelimesta tuli peruspuhelin
Android myy – Nokia hävisi myydyimpien listoilta
Viime vuonna myytiin Suomessa Android-kännyköitä eniten. Samalla Nokian nimi hävisi kymmenen eniten myydyimmän mallin listoilta Microsoftin tieltä. Uutena nousijana listoilla on kiinalainen Huawei. Erikoisuuksien tavoittelijoille on Oulussa suunniteltu musiikkipuhelin Marshall.





