Akkukäyttöisyys on kannettavan elektroniikan ja erilaisten pientyökalujen lisäksi kasvussa myös muille alueilla. Viimeisimpänä kiinalais-amerikkalainen Ecoflow on tuonut akkukäyttöisyyden ilmastolaitteisiin ja kylmälaukkuihin. Jo aiemmin yrityksellä on ollut siirrettäviä pienelektroniikan tehoakkuyksiköitä, joita on voinut ladata verkkovirran lisäksi myös aurinkokennoilla. Mukana Youtube-videolinkki Ecoflow 2:n toiminnasta.
Tag: aurinkokenno
Lisää virtaa urheilukelloon aurinkokennosta
Miljoonan euron teknologiapalkinnon saajaa voi ehdottaa nyt kuka tahansa
Aurinkokennoihin parempi hyötysuhde – nanopinnoite vähentää heijastuksia
Kehitteillä on aiempaa tehokkaampia yli 50 prosentin hyötysuhteen tarjoavia aurinkokennoja monoliitoksella, joissa heijastushäviöiden minimoiminen on kuitenkin aiempaa kriittisempää. Tässä kaksi Tampereen yliopiston väitöskirjatyötä, joissa on kehitetty aurinkokennoihin uusia entistä tehokkaampia ratkaisuja.
Uutuusmateriaaleilla aurinkokennojen hyötysuhde yli 50 prosentin
Modernit yhdistepuolijohdemateriaaleista valmistetut moniliitosaurinkokennot ovat merkittävästi tehokkaampia kuin perinteiset piikennot. Parin viikon päästä Tampereen yliopistolla väittelevän DI Riku Isoaho on kehittänyt tekniikkaa, joiden avulla aurinkokennojen hyötysuhde uskotaan saatavan yli 50 prosentin.