Valtion kehitysyhtiö Vake on käynnistämässä uudenlaista tekoälyn kehittämisohjelmaa, jossa korostuu suomenkielinen puheohjaus. Tavoitteena on tarjota tekoälykehittäjille suomen kielen käyttömahdollisuus valtakielten rinnalla. Nykyiset kuvan ruohonleikkurin tavoin älykaiuttimet perustuvat pitkälti kuvan Amazonin ja Googlen tapaan englanninkieleen.
Tag: Business Finland
Raportti: Yli 30 arviota Business Finlandin toiminnasta
Watson-yhteistyöstään kritiikkiä saanut Business Finland (aiemmin Tekes) on teettänyt toiminnastaan kymmenien ulkopuolisten tahojen arviointeja. Nyt niiden tulokset ovat luettavissa verkon Innovaatioista kilpailukykyä ja kestävää kasvua -raportista. Sen kautta jokainen voi tehdä omat päätelmänsä tutkimus- ja kehitysrahoituksen oikeellisuudesta.
Akkumateriaalien kierrätyksestä miljardiluokan bisnes
Business Finland on myöntänyt Aalto-yliopiston vetämälle BATCircle (Finland-based Circular Ecosystem of Battery Metals) -konsortiolle noin kymmenen miljoonan euron rahoituksen. Aallon johtama konsortio parantaa kaivosteollisuuden, metallinjalostuksen ja akkukemikaalien tuotantoprosesseja ja lisää litiumioniakkujen kierrätystä miljardien eurojen markkinoiden luomiseksi.
Suomalainen latausyritys kansainvälistyy omalla koodilla
Valtio aikoo jakaa lisää tutkimusrahaa
Suomeen viime vuonna 475 miljoonan euron ulkomaiset investoinnit
Kansainvälisten yritysten investoinnit Business Finlandin avittamana Suomeen kasvoivat viime vuonna 44 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. 45 ulkomaista asiakasyritystä investoi Suomeen yli 475 miljoonaa euroa. Invest in Finlandin toimesta Suomeen syntyi kaikkiaan 1180 suoraa työpaikkaa, joista osa on tuli yritysostojen kautta.
Suomi aikoo kaksinkertaistaa digiterveyden viennin
Video: Suomi haluaa älyliikenteen ykköstestaajaksi
Liikkuminen on suuressa murroksessa, kun digitekniikka sekä uudenlaiset liikkumistekniikat ja -palvelut otetaan käyttöön. Suomi haluaa olla myös nykyistä suurempi toimija ja verkottuja. Keinoja esiteltiin tiistaina 29.1 Business Finlandin Smart Mobility -ohjelman seminaarissa. Tapahtuman esitykset ovat edelleen katsottavissa nettivideoina ja pdf-tiedostoina.
Ohjelmistoyhtiö mukaan ensi kesän SuomiAreenaan
Keinoäly, 5G ja lohkoketjut tulevat energia-alalle
Keinoäly lisää jo tehokkuutta ja tuottavuutta muun muassa markkinointi- ja terveydenhuoltosektorilla, mutta uudet tekniikat tuovat etuja myös energiajakeluun. Keinoälyn ja lohkoketjujen tarjoamia mahdollisuuksia ei ole kuitenkaan vielä juurikaan hyödynnetty. Tulevaisuudessa 5G tulee tarjoamaan myös nopean tiedonsiirtoväylän energiatiedon välittämiseen.