Puolijohdepiirien jakelijamyynti kasvoi

Puolijohdekomponenttien Euroopan jakelukauppa jatkoi kasvuaan tammi-maaliskuussa edellisvuoteen verrattuna, kertoo eurooppalainen komponenttikauppiaiden DMASS-tilasto. Kasvua tuli tammi-maaliskuussa 8,4 prosenttia. Erillispuolijohteet, tehopiirit, anturit ja muistit olivat kauden menekkituotteita.

Viranomaiset keskustelivat älyautojen tietosuojasta

Euroopan tietosuojavaltuutettu ja eri ETA-maiden tietosuojaviranomaiset kokoontuivat äskettäin Brysselissa Euroopan tietosuojaneuvoston täysistuntoon. Kokouksessa keskusteltiin muun muassa uusien älyautojen tietosuojasta sekä Privacy Shield-arvioinnista. Neuvosto sai myös uuden varapuheenjohtajan.

Suomalainen tutkimusjärjestön johtoon

Tutkimuslaitos VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara on valittu eurooppalaisten tutkimusorganisaatioiden järjestön Earton puheenjohtajaksi. Puheenjohtajuuskausi on kolmivuotinen. Järjestö on vahva vaikuttaja EU:n tutkimusrahoituksessa.

Euroopan puolijohdekauppa kasvoi 8,2 prosenttia

Puolijohdekomponenttien jakelukauppa kasvoi Euroopassa viime vuonna edellisvuoteen verrattuna 8,2 prosenttia 9,2 miljardiin euroon, kertoo eurooppalainen komponenttikauppiaiden DMASS-tilasto. Brexitin vaikutuksia ei raportissa vielä laajemmin kommentoida.

Ehdota vuoden teknologiajohtajaa

Vuoden 2018 eurooppalaisen teknologiajohtajakisan osallistujien haku on alkanut. Ehdotuksia otetaan vastaan netissä 24.1.2019 asti. Samaan aikaan haetaan ehdotuksia myös ensi vuoden suomalaiseksi teknologiajohtajaksi, jota varten ehdotukset on annettava verkossa 7.1.2019 mennessä.

Suomalaista digihydrauliikkaa fuusioreaktoriin?

Tamperelaisinsinöörit ovat mukana digitaalisen hydrauliikan testaamisessa tulevaisuuden ITER-fuusioreaktoriin. Mukana on Tampereen teknillisen yliopiston lisäksi Fluiconnecto ja Tamlink. Testien perusteella päätetään niiden käytöstä varsinaisessa fuusioreaktorissa.

Aallon materiaalitutkimukseen 5 miljoonaa euroa

Aalto-yliopiston professorit Peter Liljeroth ja Orlando Rojas ovat kumpikin saaneet 2,5 miljoonan euron apurahan Euroopan tutkimusneuvostolta (ERC). Liljeroth tutkii tiiviin aineen fysiikkaa uusiksi materiaaleiksi ja Rojas biotuotteita ja biosysteemejä. Laajemminkin suomalaistutkijat pääsivät 27 projektillaan hyvin kiinni viime vuoden ERC-tutkimusrahoitukseen.

Avaruuden virtuaalitekniikalle käyttöä myös Maassa

Tamperelaisen Delta Cygni Labsin tavoitteena on päästä Marsiin lisätyn todellisuuden avulla osana ESA:n kiihdytysohjelmaa. Ensi vaiheessa yhtiön virtuaalialustaa hyödynnetään Maassa toimivien järjestelmien etävalvontaan ja huoltoon.