Huawei yli kaksinkertaisti liikevaihtonsa viime vuonna Suomessa. Yrityksellä on Suomessa jo kaksi tutkimuskeskusta ja 316 työntekijää. Suomen liikevaihto oli 200,7 miljoonaa euroa ja koko konsernin 71,38 miljardia euroa.
Tag: Huawei
Helmikuun kännyköiden myyntiluvut – kolme suurinta jakoivat
Helmikuun kännyköiden myyntiä leimasivat alkuvuodelle tyypilliset hintakampanjat. Markkinaa hallitsevat Apple, Samsung ja Huwaeei jakoivat Soneran top 10 -listan sijoitukset kolmeen pekkaan. Varsinkin Huawei on laajalla mallistollaan ja kahden merkin strategiallaan voimalla mukana. Elisa uskoo myös entisen kansansuosikin, Nokian uuteen tulemiseen kun Barcelonassa julkitetut mallit saadaan myyntiin.
SIM-kortti tuli älykelloon
Barcelonan MWC 2017 lähestyy – 5G & Nokia-kännykät esille
Nokia tulee voimalla IoT-kisaan – MWC 2017 lähestyy
Barcelonan Mobile World Congress aukeaa jälleen muutaman viikon päästä. Nokia valmistelee tapahtumassa vahvaa esiintymistä 5G-tekniikan lisäksi esineiden internetin IoT-ratkaisuissa. Verkkokilpailijoista mukana ovat Ericsson ja Huawei. Oman lisänsä tuovat Nokia-nimellä esiteltävät ensimmäiset Android-puhelimet.
Tammikuun kännykkäitilastot – Huawei nousee laajenevalla mallistollaan
Uuden kännykkävalmistajan tulo sähköistää markkinaa. Siitä kertoo tammikuun myyntitilastot, jossa Huaweilla oli listoilla kahden merkin strategiallaan neljä eri mallia. Hyvän tuloksen julkistanut Apple oli silti useimmilla operaattoreilla kärjessä. Huawei esitteli tänään Suomessa uuden keskihintaisen Honor 8 Lite -mallin.







