Turun ammattikorkeakoulu kehittää 5G-teknologian testausympäristöjä entistä voimallisemmin. Pelkästään tämän vuoden aikana Turun ammattikorkeakoulu on saanut miljoonan euron verran rahoitusta kolmeen 5G-verkkoihin liittyvään hankekokonaisuuteen.
Tag: IoT
Sijoittajat uskovat suomalaisprosessoriin
IoT-ratkaisuihin tarkoitettu suomalainen Minima Processor on saanut rahoituskierroksen päätökseen. Mukana on uutena sijoittajana Lifeline Ventures. Esittelimme IoT-suorittimen toimintaa huhtikuun Uusiteknologia-lehden kansijutussa.
Arrow toi IoT-esitykset verkkoon – tulossa koulutustilaisuuksia
Shift2017: Kyborgitaiteilija Neil Harbisson innosti
Turussa järjestetyn bisnesfoorumi Shiftin toisen päivän avasi eilen brittiläinen kyborgitaiteilija Neil Harbisson, joka. puhui uudesta aikakaudesta: ajasta, jolloin voimme puuttua omaan biologiseen evoluutioomme. Harbissonin omaan päähän oli kiinnitetty antenni, jonka avulla hän voi kuulla värejä ääniaaltoina. Tapahtuma keräsi yli 2300 kävijää.







