AinaCom on tuonut Suomessa tarjolle langattomat kone-kone-liittymät, jotka toimivat kaikkialla maailmassa. Edullisimmillaan koneiden IoT-yhteyden saa Suomeen 1,5 eurolla kuukaudessa ja kolmella eurolla ulkomaille.
Norjan Olympiatoppen on sopinut hiihdon älytekniikkaa kehittävän oululaisen Exiopsin kanssa yhteistyöstä osana Olympiatoppenin hiihtoon liittyvää kehitystyötä. Entisen nokialaisen perustama yritys on kehittänyt hiihtokenkiin kiinnitettävän Skiiot-älymoduulin.
Samsung esittelee ensi viikolla Helsingissä järjestettävässä Slush-tapahtumassa IoT-moduulit. Uutuus voi hyödyntää Silicon Labsin kehitysjärjestelmää, jossa yhdistyvät prosessointi, muistit ja langattomat yhteydet.
Tamperelainen Iot-osaaja Wirepas nousi kansainvälisen puhtaan teknologian cleantech-kilpailussa kymmenen lupaavimman yrityksen joukkoon. Kilpailuun osallistuneiden yritysten tuotealueita olivat pääosin uudenlaiset energiavarastot ja älykkäät sähköverkot.
Elektroniikan suunnittelutalo Bittium aikoo panostaa ensi vuonna voimakkaasti uusien teknologioiden kehittämiseen. Samalla yritys organisoituu kolmeen liiketoimintaan, joita ovat puolustus- ja turvallisuus- sekä tietoliikenne- ja terveysteknologia.
Tamperelaisen Wiisteen kehittämä kosteusanturi on osa rakennustuotteita valmistavan Weberin rakenteiden kosteudenhallintaratkaisua. Uuden IoT-tekniikan avulla voidaan varmistaa lattiatasoitteen riittävä kuivuminen ennen pintamateriaaleja.
Oululainen Tosibox on esitellyt eilen Nürnbergissä alkaneilla teollisuuden käyttötekniikan SPS Drives -messuilla uuden ohjelmistotuotteen. Virtual Central Lock helpottaa organisaatioita entistä paremmin ja turvallisemmin hyödyntämään teollisen internetin tuomia mahdollisuuksia.
Digita aikoo saada loppuvuoden aikana valmiiksi koko maan kattavan LoRa-anturiverkkonsa. Yritys esittelee verkon toimintaa tänään Helsingissä alkaneessa Smart City -tapahtumassa.
Valaistuksen ohjaus on saamassa ledilamppujen ja erilaisten langattomien IoT-laitteiden kautta uusia ominaisuuksia. Hyvä esimerkki on Philips, joka laajentaa ledilampppuihin pohjautuvaa Hue-sarjaansa pienikokoisella langattomalla liikeohjaimella.
Vuonna 2022 maailmassa voi olla Ericssonin tuoreen Mobility-raportin mukaan 29 miljardia älypuhelinta tai muuta älylaitetta. Niistä 18 miljardia olisi niin sanottuja esineiden ja asioiden internetin IoT-laitteita.