Kesä voi koitua älypuhelimesi kohtaloksi tai sitten ei

Kun älypuhelin kulkee mukana kaikkialle, on selvää, että sille voi käydä myös vahinkoja. Jos puhelin ei kesäisten kommellusten jälkeen käynnisty, heittää moni puhelimensa menemään, vaikka se voisi olla edelleen kunnostettavissa lähes uudenveroiseksi.

Kasvientunnistuksen klassikko ilmaiseksi kännykkään

Monella varsinkin hieman vanhemman polven biologian opiskelijalla on varmasti muistoja paksusta vihreäkantisesta opuksesta, jonka avulla sai tunnistettua kasvin kuin kasvin. Nyt tämä klassikko on julkaistu iOS- ja Android-sovelluksena ja vieläpä ilmaisena.

Kännyköiden kunnostaminen kasvaa – uusia huoltotehtaita

Suomalainen kunnostettujen älypuhelinten yritys Swappie kertoo kasvattaneensa liikevaihtonsa viime vuonna 97,6 miljoonaan euroon. Eurooppaan laajentuneen yrityksen missio on tehdä huolletusta elektroniikasta valtavirtaa. Yrityksen uudet Applen iPhone-korjauksiin erikoistuneet huoltotehtaat sijaitsevat Suomessa ja Virossa.

Markkinoiden pienin 5G-puhelin Applen A14-jättipiirillä

Apple julkisti ensimmäiset 5G-puhelimensa. Uutuuksia oli kaikkiaan neljä ja kaikki varustettu taiwanilaisen TSMC:n valmistamalla viiden nanometrin A14-järjestelmäpiirillä, uusin näyttötekniikoin ja kameroin. Suurempien Pro-mallien lisäksi Apple toi pienemmän iPhone 12 minin, jossa on 5,4 tuuman näyttö.

Swappie myi yli 100 000 kunnostettua iPhonea

Suomalaisyritys Swappie toimitti viime vuonna asiakkaille yli 100 000 kunnostettua Applen iPhone-puhelinta. Korona-aikana yrityksen huoltohenkilökunta tekee ison osan töistä tehtaan sijaan kodeistaan käsin etänä.

Jälkiasennettava OBD2-älymoduuli autoon

Autojen elektroniikan lisääntyessä myös vanhempien autojen omistajat haluaisivat päivittää autoaan uusimmalla tekniikalla. Siksi Skoda on tuotteistanut OBD2-diagnostiikkaporttiin  sopivan italilaisen Texan moduulin kännykällä tai tabletilla operoitavan Connect-palvelunsa.

Apple ratkaisi 5G-ongelmansa rahalla

Apple jatkaa irtaantumistaan kaupallisista piiritoimittajista. Yritys vahvisti vihdoin viime päivät velloneet huhut Intelin 5G-modeemipiiribisneksen ostosta. Kauppasumma on miljardi dollaria ja kaupan myötä suurin osa Intelin modeemialueesta siirtyvät Applen haltuun. Intel aikoo silti jatkaa 5G-kehitystään tietokoneisiin sekä IoT- ja robottiautoalueelle.

Digitaalinen mobiiliajokortti testiin

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on tuonut betaversion mobiiliajokortista ja autoilijaa laajemminkin avittavasta sovelluksesta. Testaajia on noin tuhat. Mobiiliajokortissa ajo-oikeustiedot kulkevat kännykässä aina ajantasaisina mukana ja valokuva on tuorein mahdollinen.

Marraskuun myydyimmät kännykät

DNA:n myydyimpien puhelimien marraskuun terävin listakärki on kahden kauppa: koko kärkiviisikko koostuu pelkästään Samsungin ja Huawein puhelinmalleista. Apple sijoittui kahdella uutuuspuhelimellaan heti niiden taakse. Elisalla ykkösenä oli OnePlus 5T ja yritysasiakkailla Applen iPhone X. Telialla kärjessä olivat Apple ja Samsung.