Laserkeilausta ja AR-tekniikkaa teatteriin

Jyväskylän kaupunginteatteri testaa Aalto-yliopiston ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humakin kanssa uusia virtuaalit- ja laserkeilaustekniikoita. Tavoitteena on houkutella nuoret kiinnostumaan näyttämötaiteesta.

RealSense tekee koneista näkeviä ja lähes ajattelevia

Saksalainen Framos tarjoaa laiterakentajille Intelin RealSense-tekniikkaan perustuvia laitemoduuleja ja tukiohjelmiston. Niiden avulla voidaan tuotteisiin integroida helposti virtuaalisia tai laajennetun todellisuuden ominaisuuksia. Kone saadaan näkemisen lisäksi lähes ”ajatelemaan”.

Monta tapaa rakentaa AR-silmikko

Virtuaalilasit ovat jo muuttuneet kuluttajatuotteiksi, mutta lisätyn todellisuuden lasien läpimurtoa pitää vielä odottaa joitakin vuosia. Ala on kuitenkin kasvussa ja erilaisia AR/MR-laseja kehitetään entistä voimallisemmin, arvioitiin Vantaalla järjestetyssä Team Roboticsin seminaarissa.

Lisätty todellisuus tulee messuille

Suomen messut kokeilee lisätyn todellisuuden AR-tekniikkaa huomenna Helsingissä alkavilla Habitare-messuilla. Kyseessä on tapahtumajärjestäjän mukaan maailman suurin 360-asteisesti toimiva lisätyn todellisuuden kokonaisuus. Sovellus on toteutettu ohjelmistoyritys Immersalin kanssa.

Lisättyä todellisuutta koululaisille

Suomalaisia opetusinnovaatioita viedään jo maailmalle lisätyn todellisuuden ja 3D-tulostuksen avulla. Helsinkiläinen 3DBear-yritys tarjoaa virtuaalisia ympäristöjä. joiden avulla voidaan tuoda kouluihin aivan uudenlaisia oppimiskokemuksia.

Virtuaalitodellisuus vie viittä suomalaisyritystä

Keväällä Helsinkiin perustettu kansainvälinen yrityskiihdyttämö Nordic VR Startups on viimeistellyt hakunsa. Siinä lähes 70 ehdokkaan joukosta valittiin mukaan kuusi yritystä, jotka kehittävät virtuaalitodellisuuden (VR) ja lisätyn todellisuuden (AR) innovaatioita. Pohjoismaisella tasolla ohjelmaan osallistuu viisi suomalaisyritystä ja yksi ruotsalaisyritys.

Lisätyn todellisuuden AR-kännykkä Suomeen

Asus tuo Suomen markkinoille lisätyn todellisuuden AR/VR-kännykän. Asusin ZenFone AR on suunniteltu Googlen kanssa tiiviissä yhteistyössä Tango- ja Daydream-tekniikoiden avulla. Kameroita puhelimessa on kolme.

Virtuaalitekniikka valtasi Hannoverin

Hannoverin messut panostaa entistä enemmän uusimpaan digi- ja verkkotekniikoihin kuvan uuden ajan huoltomiehen tavoin. Perjantaihin asti kestävään megatapahtumaan odotetaan 190 000 kävijää. Näytteilleasettajia on yli 5200 eri puolilta maailmaa. Suomesta mukana on parikymmentä yritystä.

Uutta pontta virtuaalitekniikan vientiin

Suomalaisten yritysten kannattaa tarttua nopeasti kasvavaan virtuaalitodellisuuden (VR) ja lisätyn todellisuuden (AR) markkinaan. Uusi Team Finland Mixed Reality -kampanja tarjoaa rahoitusta, markkinatietoa ja verkostoja viennin kasvattamiseen.