Kvanttanturi valohiukkasten mittaamiseen

Itävaltalaisen Innsbrukin yliopiston fyysikko Tracy Northup ja hänen ryhmänsä ovat kehittäneet menetelmän, jolla näkyvää valoa voidaan mitata sitä tuhoamatta. Normaalisti valoilmaisin muuntaa valon sähköiseksi signaaliksi, jolloin valo menetetään.

Optinen neurotietokone aaltoputkista

Kansainvälinen tutkijaryhmä Münsterin, Oxfordin ja Exeterin yliopistoista ovat kehittäneet sirun, joka sisälsi keinotekoisten neuronien verkoston, joka toimii valolla. Piiri osaa jäljitellä hermosolujen ja niiden synapsien käyttäytymistä. Kehitystyö voi tasoittaa tietä aivoja muistuttavalla laskentatekniikalle.

Nokia nosti ohjelmistobisneksen seurantaa

Ohjelmistojen merkitys Nokian verkkobisneksessä on kasvanut vuosi vuodelta. Yhtiöj ulkisti tänään uudelleenryhmitellyt segmenttikohtaiset taloudelliset vertailuluvut ja lisätiedot vuoden 2018 kaikkien neljännesten osalta sekä koko vuodelta 2018. Uuden talousseurannan takana on Nokia organisaatiomuutosilmoitus viime marras- ja joulukuussa. Näiden muutosten seurauksena Nokia on muuttanut taloudellista raportointirakennettaan vastaamaan paremmin yhtiön strategiaa, organisaatiorakennetta ja tapaa, jolla se arvioi toimintansa…

Valo-ohjattuja nanomoottoreita ja sentrifugeja

Yhdysvaltalaisen Austinin Texasin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet optisen menetelmän nanomoottorien mekaanisen liikkeen valitsemiseksi ja vaihtamiseksi useiden tilojen välillä näkyvän valon avulla. Saksassa kehitetään jo laserilla toimivia sentrifugeja.

Huippuskooppi tietoliikenteen kehittäjille

Keysight on julkistanut Infiniium UXR-sarjan uudet oskilloskooppimallit, jotka soveltuvat valmistajan mukaan erittäin hyvin juuri tietoliikennejärjestelmien kehittäjille. Keysight on julkaissut myös lisäyksikön optisten tietoliikennesuunnittelijoiden tarpeisiin ja mielivaltaisen aaltomuodon generaattorin.

Valo kulkemaan mikrosiruissa – kamera ilman optiikkaa

Datan prosessointi valolla eikä niinkään elektroneilla tekisi tietokoneista nopeampia, kevyempiä ja energiatehokkaampia. Mutta miten toteuttaa valon käsittelyä mikrosirujen sisällä. Nyt tutkijat ovat löytäneet ainakin osaratkaisun. Utahissa on kehitetty myös kamera ilman optiikkaa.

Suolakiteet sopivat optiseen tallennukseen

Pienet nanokokoiset suolakiteet saattavat olla seuraava datantallennustekniikka. Kolmen australialaisen yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden lähestymistavan datan tallentamiseen valolla. Tavoite on petatavuissa kuutosenttiä kohden.

Arktisen datakaapelin suunnittelu liikkeelle

Valtion pääosin omistama Cinia selvittää liikenne- ja viestintäministeriön aloitteesta rakentaa Koillisväylän kautta nopeat datakaapeliyhteydet Euroopan ja Aasian välille. Mukana ovat myös Rovaniemen ja Oulun kaupungit, Kainuun maakunta sekä paikalliset yritykset.

Lisää vauhtia kuituun pienemmin kustannuksin

Jos optista signaalia voitaisiin käsitellä suoraan, ilman muunnosta niin tietoliikenteessä olisi aiempaa helpompaa päästä terabittien sekuntinopeuksiin. Texasin Arlingtonin ja Vermontin yliopiston uusimmat tulokset voivat johtaa myös internet-yhteyksien kustannusten ja energiankulutuksen dramaattiseen vähenemiseen.

Optisilla ansoilla uudenlaista elektroniikkaa

Uudenlaiset optiset ansat ovat lupaava ei-kontaktoiva menetelmä elektronisten ja optisten laitteiden kokoamiseen. Niitä voidaan hyödyntää pikkuruisten esineiden siirtämiseen nesteissä valon avulla. Aihetta tutkitaan Glasgowin yliopistossa.