Vihreää rahaa Vantaan palvelinkeskukseen

Vantaalle datakeskusta rakentava Ficolo on kerännyt vihreitä energia-arvoja korostavalla joukkolainalla 20 miljoonaa euroa. Valtaosa rahasta käytetään Vantaan pilvipalvelukeskuksen modernisointiin ja laajentamiseen. Varoja voidaan käyttää myös yritysostoihin.

Jo toinen Googlen datakeskus vanhaan paperitehtaaseen

Google rakentaa Haminaan jo toisen palvelinkeskuksen. Uusi keskus sijaitsee samalla Summan entisen paperitehtaan tontilla kuin vuonna 2009 käyttöönotettu ensimmäinen datakeskus. Investoinnin kokonaisarvo on noin 600 miljoonaa euroa, joka kasvattaa Googlen Suomen keskusten kokonaisinvestoinnit 1,4 miljardiin euroon.

Intel tuo salaukseen FPGA-kiiihdyttimen

Intel tarjoaa ostamansa Alteran FPGA-piiriosaamista tulevaisuuden IoT- ja datakeskusten laiteratkaisuihin. FPGA-SoC-piirit sopivat esimerkiksi IoT-yhdyskäytävän toteuttamiseen. Uutta EPID-identiteettiä tukevat myös Amazonin, Googlen ja Microsoftin pilvipalvelut.

Pikkumikrosta kehikkokoneisiin

Runsas kymmenen vuotta sitten IBM:n mikrotuotannon ostanut Lenovo jatkaa kannettavien mikrojen ja lisäksi pc-koneiden ja palvelinten valmistusta. Uusimpia ovat kuvan ThinkStation P320 Tiny sekä useita moniytimisiä palvelinkoneita laajoihin palvelukeskuksiin.

Soneran palvelimien lämpö Espooseen

Soneran runsaan vuoden päästä valmistuva Pasilan datakeskus lämmittää jatkossa espoolaisia. Fortum on sopinut ostavansa uuden datakeskuksen jopa 200 000 palvelimesta syntyvän hukkalämmön kaukolämmöksi.

Microsoft investoi Eurooppaan

Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella ja lakiasioista vastaava johtaja Brad Smith kertoivat maanantaina uusia tietoja yhtiön sijoituksista pilvipalveluihin Euroopassa. Microsoft on jo yli kaksinkertaistanut pilvikapasiteettinsa Euroopassa ja sijoittanut palvelinkeskuksiin ja ratkaisuihin Euroopan alueella yli kolme miljardia dollaria.

Suomeen uusi internetin yhdysliikennepiste

Verkko- ja palvelinkeskusyritys Equinix avaa Helsinkiin ensi vuoden alkupuolella uuden internetin yhdysliikennepisteen. Uusi kytkentäpiste tuo yrityksille ja organisaatioille entistä paremmat kansainväliset verkkoyhteydet sekä lisää valinnanvaraa markkinoilla.

Pelkkä nopea verkko ei riitä – tallennusmäärä nelinkertaistuu

Digitalisaatio muuttaa kuluttajien käyttäytymistä nopeasti. Datan määrän uskotaan nelinkertaistuvan. Lisätyn todellisuuden pelit, 360-videot ja älykkään liikenteen ratkaisut lisäävä tiedonsiirron tarvetta, mutta kasvattavat Soneran mukaan myös tiedontallennusta voimakkaasti.

Avoimen suunnittelun prosessorihirmu

Princetonin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen piirihirmun, joka on suunniteltu erityisesti massiivisiin palvelinkeskuksiin. Piton perustuu avoimiin RTL-suunnittelurakenteisiin ja skaalautuva arkkitehtuuri mahdollistaa jopa tuhansia ytimiä yhdessä sirusssa.