Miksi robottikoira ei liiku paremmin – tässä syyt

Monilla uusilla palveluroboteilla on edelleen isoja vaikeuksia liikkua ihmisjoukon keskellä, arvioidaan torstaina 19.10 Joensuun yliopistolla tarkastettavassa väitöskirjatutkimuksessa, Robotti havainnoi kyllä  ympäristöä kameralla ja muilla antureilla, mutta liikkuminen voi olla nykivää jatkuvina suunnanmuutoksineen ja pysähdyksineen.

Kesä toi robottipikkolon espoolaishotelliin

Ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskuksen hotelliin Espoon Hanasaaressa on otettu koekäyttöön tiettävästi Suomen ensimmäinen palvelurobotti. Autonomisesti kulkeva robotti on Aalto-yliopiston ja Hanasaaren välinen yhteistyö, ja se toimii kesän ajan hotellin ”piccolona”. Mukana on video robotin toiminnasta.

Palvelurobotiikka käyttöön – tiekartta käyttöönotosta

Suomalaisissa hoitokodeissa ja sairaaloissa on kokeltu kuuden vuoden ajan palvelurobotteja eri tehtävissä. Tulokset olivat positiivisia, mutta tekninen kehitys ei ole tutkijoiden mukaan vielä kaikilta osin vaadittavalla tasolla. Hanke on julkaissut tiekartan, jonka mukaan uusin palvelurobotiikka tulee hoitajien käyttöön kymmenen vuodeen kuluessa.

Sosiaalisista roboteista ihmismäisempiä – haasteita silti riittää

Robotiikan edelläkävijämaana pidetystä Japanista löytyy jo hotelleja, jotka ovat korvanneet ihmistyöntekijät roboteilla. Tämä tuntuu kuitenkin vasta alkua robotisaatiolle, arvioidaan Jyväskylän yliopiston robotiikan tutkimusryhmän selvityksessä. Siinä tarkasteltiin robottien ohjelmointia, rakennetta ja niiden käyttöön liittyviä haasteita.

Palvelurobotit käyttöön myös Suomessa

Tulevaisuudessa robotiikan avulla voidaan lisätä työntekijöiden aikaa potilaille ja välittömälle potilastyölle hoitotyössä. Nykyisin käytettävissä oleva tekniikka kykenisi Jyväskylän yliopiston selvityksen mukaan hoitamaan varsinkin logistisia ja diagnostisia sekä raportointiin liittyviä tehtäviä.

Uusin robotiikka esillä Porissa

Yli sata pk-yritysten ja kehittämisorganisaatioiden edustajaa osallistuu Porin Oivalluksia robotiikasta -tapahtumaan. Päivän ohjelma on läpileikkaus robotisaatioon ja sen yhä laajeneviin mahdollisuuksiin palveluista teollisuuteen.

Video: VTT tuo robotin kauppakeskukseen

Teknologian tutkimuskeskus VTT testaa kauppakeskus Ideaparkissa palvelurobottia toimimaan itsenäisesti kauppakeskusympäristössä. Pepper-robotin ensimmäinen koekäyttö alkaa loppuviikosta. Lempäälän kauppakeskuksessa.

Japanilaisrobotti kysyy ideoita

Elisa otti palvelurobotin käyttöön myymälässään ja vanhainkodeissa kokeillaan hoivarobotteja. Nyt VTT ja kauppakeskus Ideapark hakevat Ideoita palvelurobottien käytöstä. Testeissä käytetään japanilaista Pepper-robottia.

Elisa palkkasi ihmisrobotin

Elisa ottaa Helsingin lippulaivamyymälässään käyttöön Pohjois-Euroopan ensimmäisen humanoidirobotin. Elisan lisäksi Pepper-robotteja löytyy Euroopasta vain Ranskasta.