Northvolt ja Stora Enso akkuyhteistyöhön

Akkutehdasta Ruotsissa operoiva Northvolt lähtee kehittämään Stora Enson kanssa akkuja puusta saatavasta ligniinipohjaisesta kovahiilestä. Tavoitteena on kehittää ensimmäinen pelkästään eurooppalaisista raaka-aineista teollisessa mittakaavassa valmistettava akkuratkaisu.

Stora Enso myy Ruotsin paperitehtaansa akkuvalmistukseen

Stora Enso myy Ruotsin Kvarnsvedenin paperitehtaansa akkuvalmistaja Northvoltille tuotantotiloiksi. Alkuaan jo 1900 perustettu tehdas ehti valmistaa sellua ja paperia yli 120 vuotta ennen tuotannon päättymistä syyskuussa 2021.

Biopohjainen elektroniikka vähentää ympäristökuormaa

Elektroniikkajätteen määrä on lähes tuplaantunut viimeisten 16 vuoden aikana, ja vain parikymmentä prosenttia siitä kerätään tehokkaasti talteen. Nyt EU vaatiikin kestävämpiä ratkaisuja, joita voivat olla Suomessa kehitetyt painettu elektroniikka, biopohjaiset materiaalit ja ekopohjainen suunnittelu.

ECOtronics esittelee uusinta bioelektroniikkaa

Elektroniikkajäte on globaali ongelma, jonka määrä tulee kasvamaan entisestään tuotteiden lyhentyneiden elinkaarien myötä. Suomessa aluetta on tutkittu ECOtronics-hankkeessa, jonka päätostilaisuus järjestetään 25.1.2022 verkossa.

Nämä tekniikat pitävät robottikuorma-auton tiellä

Metsäyhtiö Stora Enson Uimaharjun tehtaalla Joensuussa liikkuva kuljetusrekka hyödyntää kuutta uutta tietotekniikalla luotua aistia lidareista uusimpiin lämpökameroihin. Yhtiö aikoo jatkaa testiajoja tehdasalueella syksyyn 2021 asti.

Litiumioniakkuihin suomalaista puuhiiltä – koelaitos rakenteilla

Metsäjätti Stora Ensolle on rakenteilla Kotkan Sunilaan ensimmäinen akkumateriaaliksi sopivan puumateriaalin koelaitos. Siellä tullaan valmistamaan uusiutuvaa puupohjaista hiiltä akkuteollisuuden tarpeisiin, jolla voidaan korvata sähköautojen litiumioniakkujen grafiittiosat.

IoT-anturi estää puutalojen kosteusongelmat

Uudenlaisen puuhun kiinnitetävän IoT-kosteusmittarin ja verkkosovelluksen avulla voidaan ensimmäistä kertaa varmistaa digitaalisesti, että puutalon elementit pysyvät kuivana tehtaalta rakennustyömaalle asti. Nyt ratkaisulle on jo haettu patenttia. Innovaatio syntyi Wiisteen ja Stora Enson yhteistyönä.

Stora Ensolle kakkossija IoT-kisassa – älyvyö kolmanneksi

Stora Enson uusin kameraratkaisu palkittiin 16. syyskuuta toiseksi parhaana IoT-alueen Industry of Things World Award 2019 -palkinnolla. Ykköseksi tuli saksalaisen Fette Compactingin lääketablettien valmistuskoneiden koulutukseen kehitetty virtuaaliopetuspaketti ja kolmanneksi  amerikkalaisen Modjoulin antureita ja GPS-osuuden sisältävä turvavyö.

Litiumioniakkuihin suomalaishiiltä – koetehdas Kotkaan

Stora Enso aikoo investoida 10 miljoonaa euroa koelaitokseen, jossa tuotetaan biopohjaista hiilimateriaalia ligniinistä. Sitä voidaan hyödyntää raaka-aineena Litiumioni-akuissa. Ligniinistä jalostetaan akkuihin kovahiilipohjaisia anodimateriaaleja, jotka vastaavat ominaisuuksiltaan grafiittia.