Raportti 2015: Lentokonekauppa sotki teknologiaviennin

Korkean teknologian tuotteiden vienti säilyi viime vuonna vuoden 2014 tasolla ja oli Tullin mukaan 3,9 miljardia euroa. Tosin ilman kolmen lentokoneen jälleenvientiä korkean teknologian vientiluvut olisivat olleet selvästi laskusuuntaisia. Kännyköiden tuonti sen sijaan nousi, mutta elektroniikan komponenttien tuonti laski.

Säädettävät ledivalot palkintosiltaan

Suunnittelu- ja konsulttiyritys WSP on saanut palkinnon Espooseen toteuttamastaan Finnevikinsillasta. Erikoisuutena sillassa on liikuntasaumojen lisäksi tunnelmaa luova alaosan led-valaistus, jota voi säätää kuukausien ja juhlapäivien mukaan.

Uusinta tekniikkaa ambulansseihin

Autojen myyminen Saksaan voi äkkiseltään tuntua järjettömältä idealta. Iisalmelaisen Profile Vehiclesin sitkeys on kuitenkin palkittu, sillä iisalmelaisyhtiö tekee uusin erikoistekniikoin ryyditettyjä ambulansseja eri puolille maailmaa.

Nuorille oma innovaatiopäivä

Nuorille innovaattoreille järjestetään Helsingissä toukokuussa InnoDay-tapahtuma. Paikalle odotetaan jopa 10 000 nuorta ja yli 1 000 yritysvierasta. Tapahtumassa ovat mukana muun muassa Nokia, Puolustusvoimat, VTT ja Akava.

Teollinen internet elättää – jos investoimme

Teollisen internetin vaatimat laite- ja palvelu-uudistukset tarjoavat kasvua, sanoo Espotelin toimitusjohtaja Kari Liuska Teknologiateollisuuden uudessa verkkolehdeksi muutuneessa Visio-lehden numerossa.

Älykästä teknologiaa energiakokeiluihin

Kuluttajatutkimuskeskus ja Motiva keräävät kevään aikana tietoja ajankohtaisista uuden energian kokeiluista. Aineistoon kerätään sata tiivistä kokeilukuvausta, joista kaksikymmentä analysoidaan tarkemmin.

Nokialle jättipotti patenttiriidasta

Nokia sai jättipotin Samsungin välisessä patenttilisenssiin liittyvässä välimiesmenettelyssä. Korealaisyhtiö joutuu maksamaan Nokialle satoja miljoonia euroja. Lähivuosien aikana Nokian patentoinnista vastaavalle Nokia Technologiesille on tulossa kaikkiaan 1,3 miljardin tulot kaikista riitautetuista patenteista.

Nyt tuli älytekniikka kaasupolkimeen

Tulevaisuudessa uusin elektroniikka integroituu autojen kaasupolkimeen. Saksalainen autokomponenttien valmistaja Bosch on kehittänyt aktiivisen älykaasupolkimen, jonka tuntopalaute varoittaa vaarasta ja ohjaa kuljettajaa vihreämpään ajamiseen. Autoissa neljännes polttoaineenkulutuksesta on kiinni siitä, miten kuljettaja käyttää kaasujalkaansa. Tähän asti optimaaliseen ajotapaan on voinut pyrkiä lähinnä varovasti ajamalla tai käymällä taloudellisen ajotavan kursseja. Nyt Bosch tuo uuden teknisen apuvälineen taloudelliseen…

Teknologian kehitys kiihtyy

Sitra on päivittänyt trendilistansa. Uudessa raportissa megatrendeinä esiin nousevat teknologian kiihtyvän kehityksen ja vaikutusten lisäksi erilaiset keskinäisriippuvuudet sekä luonnonvaroihin ja ilmastonmuutokseen liittyvä kestävyyskriisit.

Tutkimusleikkaukset vaarantavat teknologiaviennin

Hallituksen massiiviset tutkimus- ja koulutusleikkaukset ovat syösseet suomalaiset yliopistot yt-kierteeseen. ”Jatkuva yliopistojen näivettäminen vaarantaa uusien vientituotteiden luomisen”, sanoo Tekniikan akateemisten (TEK) toiminnanjohtaja Heikki Kauppi. Teknologinen uusiutuminen olisi Suomelle kuitenkin entistä tärkeämpää.