Uudenlainen miehittämätön ja itseohjautuva The Mayflower Autonomous Ship (MAS) yrittää ensi vuoden syyskuussa purjehtia Atlantin yli miehitettyjen alusten tavoin. Navigoinnissa hyödynnetään IBM:n tekoäly- ja pilviratkaisuja sekä uusinta LiDAR-tutkatekniikoita. Katso videolta miten tuleva valtamerenkulkija ui ennakkokuvissa.
Tag: tekoäly
Tekoälyn eettisyyteen oma tutkimushanke
Teollisuus hakee digitekniikoista uutta kasvua
Suomalaisyritykset ovat käynnistäneet teollisuuden InDEx-ohjelman, jossa haetaan uutta kasvua datan ja tekoälyn hyödyntämisellä. Mukana ovat esimerkiksi Nokia, Konecranes, Cargotec, Tieto ja SSAB sekä joukko yliopistoja ja tutkimuslaitoksia. Ohjelmaa vetää DIMECC ja rahoituksesta tietty osa tulee Business Finlandilta.
Shift2019: Tekoälyyn enemmän inhimillistä hallintaa
PÄIVITETTY: Turussa eilen alkaneen Shift-tapahtumassa käytiin aktiivista keskustelua tekoälyyn liittyvistä eettisistä kysymyksistä. Futuristi Richard Yonckin mukaan keskustelu tekoälyn käytöstä pitäisi koskee kaikkia. Myös Bathin yliopiston apulaisprofessori Joanna Bryson piti inhimillistä hallintaa ensiarvoisen tärkeänä tekoälyn kehittyessä. Perjantain tarjonta painottui tekoälyn lisäksi kiertotalouteen.
Huawei tuo vauhtia tekoälylaskentaan
Inteliltä tekoälypiiri ja pinoamalla uusi mobiilisuoritin
Kymmenen uusinta megatrendiä vuodelle 2025
Tekoälyä hyödyntävien yritysten määrä kaksinkertaistui
Teknologia19-messujen ohjelmatarjonta päivitetty – startup-kisaajat valittu
PÄIVITETTY 31.10.2019: Marraskuussa Helsingissä järjestettävän Teknologia19-messukoosteen seminaariohjelma alkaa rakentumaan. Tietotekniikan ja elektroniikan seuran Teknologia Forumin sekä Teknisen kaupan tarjonnan lisäksi tapahtumassa Alma Talent järjestää päättäjille suunnatun 5G -seminaarin. Mukana myös tietopaketti helpottamaan messukäyntiä.








