Elisa laajentaa E-SIM-tukeaan

Laitteen sisällä olevaan eSIM-piiriin perustuvat ratkaisut ovat tulossa entistä laajemmin käyttöön. Uusimpana Elisa kertoi tuovansa eSIM-tuen kaikkiin yritysliittymiin. Jo nyt eSIM on ollut käytössä kuluttajaliittymissä ja yritysten IoT-ratkaisuissa.

Kolmas toimija 5G-verkkoihin – ensin datayhteyksiin

Elisan ja Telian lisäksi on odotettu nykyisin norjalaisen Telenorin omistaman DNA:n tuloa kaupallisiin 5G-verkkoihin. Tänään DNA sitten ilmoitti aloittavansa joulukuussa 5G-verkon palvelut ainakin aluksi nopeisiin datayhteyksiin suurimpien kaupunkien pientaloalueille – 5G-kännykät saavat vielä DNA:lla odottaa.

Nokian pieniä 5G-tukiasemia uuteen kauppakeskukseen

Pasilan rautatieaseman vierelle eilen avatusta kauppakeskuksesta tulee Euroopan ensimmäinen pienillä 5G-tukiasemilla varustettu ostosparatiisi. Asialla on Nokia sekä Telian, jonka verkko on kävijöiden lisäksi myös kauppakeskuksen yrittäjien käytössä. Nokia valmistaa Euroopassa 5G-tukiasemat Oulun tehtaallaan.

Uusi mittausyksikkö LoRaWAN-verkkoon

LoraWAN-verkkoa operoiva Digita ja Small Data Garden tuovat loppuvuodesta uuden kiinteistöjen reaaliaikaiseen olosuhde- ja sisäilmamittauksiin sopivan Iotsu-mittauspäätteen.

Uusi Apple 11 nousi listoille – Samsung silti ykkönen

Kännyköiden myyntilistoilla kiinnostivat syyskuussa erityisesti Applen uudet 11 puhelimet, kertoo Telia. Samsung oli kuitenkin edelleen listojen selkeä ykkönen. Uutena alueena kaupaksi kävivät Telian mukaan verkottuneet älykellot. Tässä on mukana Telian lisäksi DNA:n ja Elisan syyskuun kännykkämyynnit.

Stora Ensolle kakkossija IoT-kisassa – älyvyö kolmanneksi

Stora Enson uusin kameraratkaisu palkittiin 16. syyskuuta toiseksi parhaana IoT-alueen Industry of Things World Award 2019 -palkinnolla. Ykköseksi tuli saksalaisen Fette Compactingin lääketablettien valmistuskoneiden koulutukseen kehitetty virtuaaliopetuspaketti ja kolmanneksi  amerikkalaisen Modjoulin antureita ja GPS-osuuden sisältävä turvavyö.

Energiayhtiö pilotoi oman kuituverkon rakentamista

Energiayhtiö Elenia pilotoi oman valokuituverkon rakentamista säävarman sähköverkon yhteydessä Keski-Suomessa. Elenia on tehnyt aiemmin yhteistyötä eri kumppaneiden kanssa, mutta nyt yritys toteuttaa oman kuituverkon sähköverkon maakaapeloinnin yhteydessä. Nettiliittymien yhteistyökumppanina on Telia.

Älykiekkodata Liiga-lähetyksiin – Näin toimii

Telian Liiga-kauden jääkiekkolähetysten näkyvin uutuus on ensimmäisenä maailmassa käyttöön otettava, Bitwisen ja Liigan kanssa yhdessä kehitetty Wisehockey-älykiekkojärjestelmä. Ratkaisu perustuu suomalaisen Quuppa-yhtiön RTLS-ratkaisuun sekä Suomessa valmistettuihin paikannuslaitteisiin. Katso videolta miten ratkaisu toimii.

Mobiilidata kasvaa, 5G tuo uuden nykäisyn

Teleoperaattori DNA:n liittymäkohtainen tiedonsiirtomäärä jatkaa kasvuaan ja operaattorin asiakkaat olivat tammi-kesäkuussa maailman kärjessä liittymäkohtaisessa mobiilidatan käytössä. Jatkossa yrityksen mukaan 5G-verkkojen hyödyntäminen tulee lisäämään tiedonsiirtomääriä selvästi.