Pohjoismaiden suurin terveysalan startup- ja innovaatiotapahtuma on meneillään Helsingissä. Mukana on tuhat terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijaa ja kehittäjää 35 eri maasta.
Lääketieteen ja kuntoiluelektroniikan suunnittelijat hakevat koko ajan pienempiä piiritoteutuksia. Uusi Maxim Integratedin tehonhallintapiiri sopii jopa toiminnallisiin laastareihin.
Helsingissä järjestetään loppuviikosta ensimmäistä kertaa Healthtech Invest Europe 2017-sijoittajatapahtuma, jossa esitellään uusia terveysteknologiyrityksiä. Finlandia-talolle tulee 40 eurooppalaisyritystä, joista yksi on kuvantamislaitetta Oulussa kehittävä Optomed.
Oululainen Bittium esittelee San Diegossa alkavassa Industry of Things World USA -tapahtumassa uusimpia IoT suunnittelu- ja tuotekehityspalveluitaan. Esillä on myös ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon suunnattu puettava laitealusta.
Terveysalan teknologiayritykseksi muuttunut Philips on saanut Suomeen uuden toimitusjohtajan. Yrityksen johtoon on noussut Mikko Vasama, jolla on kansainvälinen kokemus terveydenhuollon järjestelmistä ja teknologiaratkaisuista.
Oululainen Bittium hakee kasvua terveyselektroniikasta. Bittium Technologies on ostanut kuopiolaisen terveydenhuollon teknologiaan erikoistuneen Mega Elektroniikan ja osan terveyspalveluita tarjoavasta MegaKotosta. Kauppasumma on yhdeksän miljoonaa euroa.
Molekyylidiagnostiikkaan erikoistunut Mobidiag on tuomassa markkinoille uudenlaisen Novodiag-testerin. Laitteen avulla voidaan hoitopäätökset tehdä nopeammin ja tarkemmin, jolloin vältetään turhat antibioottikuurit.
Bittium esittelee uuden älykelloalustan lokakuussa Barcelonassa järjestettävässä IoT Solutions World Congress 2016 -messuilla. Uutuudessa on neljä eri mittausanturia ja ranteesta tapahtuva sykkeenmittaus.
Philips ja mobiilitekniikoita kehittävä Qualcomm lähtevät strategiseen yhteistyöhön edistääkseen personoituja terveydenhoidon palveluita etäohjaukseen ja -seurantaan. Samalla ne valmistautuvat uudenlaiseen lääketieteen teolliseen internetiin (the Internet of Medical Things).
Työterveyslaitos ja Elisa kokeilevat käytännössä työperäisen astman hoitamista etämittauksella. Mittauslaite liittyy potilaan älypuhelinsovellukseen Bluetooth-yhteydellä, josta tiedot välittyvät automaattisesti hoitohenkilökunnalle.