Pankit ryhdistäytyivät digipakon edessä – kännykkämaksaminen käyttöön

Uuden tyyppiset fintech-yritykset ovat muuttamassa finanssitoimialan perinteistä kilpailua, mutta eivät ole konsulttiyritys Deloitten raportin mukaan vielä onnistuneet kasvattamaan markkinaosuuttaan odotetulla tavalla. Varsinkin kun perinteiset pankit ja muut finassilaitokset ovat lähteneet kisaan uusin kehityspanoksin ja asiakaskokemusta parantamalla.

Saksalaisvalmistaja vetää robottiautokokeilua – VTT mukana

Eurooppalainen automatisoidun ajamisen L3Pilot-tutkimusprojekti lanseerattiin Volkswagenin synnyinseuduilla Wolfsburgissa Saksassa. Yhdessätoista Euroopan maassa tehtävässä pilotissa on mukana Suomesta VTT. Euroopan Unioni tukee projektia 36 miljoonalla eurolla.

Suomi rakentaa kvanttitietokoneen – miljoonan euron rahoitus

Aalto-yliopistossa aloitetaan kvanttitietokoneen rakentaminen. Dosentti Mikko Möttösen tyäryhmä on saanut Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiöltä sekä Jane ja Aatos Erkon säätiöltä yhteensä 950 000 euron rahoituksen. Työryhmä haki rahoitusta säätiöiden Tulevaisuuden tekijät -rahoitusohjelman kautta, jossa säätiöt etsivät uusia, rohkeita tutkimusavauksia.

Ericsson vähentää Suomesta – ei tutkimuksesta

Ericsson aikoo vähentää maailmanlaajuisen tehostustoimien kautta myös Suomesta. Vähennykset voivat koskettaa yhtiön mukaan Suomessa yhteensä 80 henkilöä. Vähennyksien ulkopuolelle jäävät tutkimus- ja tuotekehitysyksikkö.

Helsinkiin uusi kehityskeskus terveysteknologialle

Helsinkiin avattiin eilen Meilahteen uusi terveys- ja elämäntieteiden kohtaamispaikka. Uuden Terkko Health Hubin avulla halutaan rakentaa siltaa uudenlaisen terveys- ja bioalojen tutkimuksen ja yritystoiminnan välille.

Grafeeni taottiin laserilla kolmiulotteiseksi

Tutkimusryhmät Jyväskylän yliopistosta ja Taiwanista ovat keksineet menetelmän, jonka avulla grafeenia, eli yhden atomin paksuista hiilikalvoa voidaan muotoilla kolmiulotteiseksi lasersäteilyn avulla. Jyväskylän osuus on tehty Suomen Akatemian rahoituksella.

Työelämässä tarvitaan teknologiaosaajia

Seuraavan kymmenen vuoden aikana työelämässä korostuu teknologian käyttö, kyky sopeutua muutokseen ja jatkuva oman ammattitaidon kehittäminen. Asiaa selvitti Suomalaisen Työn Liiton teettämästä Made by Finland -kyselyssään.

Oulu tiukemmin tietoliikenneyhteistyöhön

Oulun yliopisto lähtee Aallon ja Helsingin yliopiston kanssa Nokia Bell Labsin Distinguished Academic Partner -kumppanuusohjelmaan. Yhteistyön tiivistämisellä haetaan uusia keinoja kehittää tulevaisuuden verkkoratkaisuja. Mukana on 25 huippuyliopistoa eri puolilta maailmaa.

Keikkakokemus siirtyy virtuaaliseksi – VR-lasit ja anturit käyttöön

Oulun yliopisto tutkii konserttikokemuksen siirtämistä 360 asteen virtuaalikokemukseksi. Vastaavaa selvitystä ei ole vielä toteutettu tässä mittakaavassa muualla. Suomalaisen metalliyhtye Amorphiksen maailmankiertueen päätöskeikka välitetään verkkoon Elisan ja Nokian Ozo-virtuaalikameroiden avulla.