Kalliimmat kännykät ja isot televisiot kiinnostivat suomalaisia

Kodintekniikan kauppa ylsi Elektroniikan tukkukauppiaiden uusimman tilaston mukaan syyskuuhun menneessä jo 6.3 prosentin kasvuun. Kaupaksi kävivät kalliimmat matkapuhelinmallit ja isot 4K/UHD-tason televisiot. Tilaston ainut kategoria, jossa myynti taantui, oli kamerat.

Minidatakeskus radioantennin vierelle?

Suomi on katettu jo varsin tarkkaan yleisradio- ja matkapuhelinverkkojen lähetinasemilla. Nyt niitä otetaan käyttöön myös esineiden internetin tietoliikenteeseen. Digita esittää jopa uudenlaisten minidatakeskusten tuomista radioantennien vierelle Edge-reunatietotekniikan tyyliin.

MM-kisat vauhdittivat isojen kokojen televisiokauppaa

Venäjällä pelatut jalkapallon MM-kisat kasvattivat isojen televisioiden myyntiä todella runsaasti, kertoo Elektroniikan Tukkukauppiaat. Esimerkiksi 55-tuumaisia televisioita ostettiin kesäkuussa 67,5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan ja yli 70-tuumaisten myynti kasvoi 300 prosenttia.

Ficom Forum: Tekoäly on tukiäly – koskettaa kaikkia

Tekoäly tulee koskemaan meistä jokaista – halusimme tai emme, sanoi elinkeinoministeri Mika Lintilä viime viikon Ficom Forum -seminaarissa . Eikä kyse ole pelkästään tulevaisuudesta vaan tekoäly on otettava käyttöön nyt tai ei koskaan, sanoi kirjan aiheesta tehnyt Antti Merilehto.

Unohtuiko? – Nokia-elokuva edelleen katsottavissa

Dokumenttielokuva Nokia Mobile eli tarina suomalaisen matkapuhelinalan noususta ja tuhosta ruohonjuuritasolta esitettiin eilen televisiossa. Jos ohjelma jäi katsomatta niin elokuvan voi katsoa Yle Areenasta ja lisäksi se lähetetään uudelleen TV1:ssä tulevana sunnuntaina.

Seinätelevisio muuttuu infotauluksi – tai läpinäkyväksi

Samsungin uusien televisioiden joukossa yksi erikoisimmista on QLED-Anbient-mallisto, joka voi olla päällä lähes koko ajan. Henkilön astuessa huoneeseen laite voi näyttää automaattisesti vaikka säätietoja ja muuta reaaliaikaisesti vaihtuvaa tietoa. Tai näyttö voi olla virtuaalisesti lähes läpinäkyvänä seinällä.

Lumi ei haittaa juurikaan radio- ja tv-lähetyksiä

Alkuvuoden 2018 runsaat lumisateet, ja niitä seurannut vaikea tykkylumitilanne, aiheuttivat pahoja sähkökatkoksia eri puolella Suomea, erityisesti Kainuun alueella. Sen sijaan radio- ja tv-verkot toimivat Digitan mukaan varsin normaalisti muutamaa yksittäistapausta lukuun ottamatta.

Televisiokuva muutti nettiin – live koukuttaa

Television livelähetysten ja -tapahtumien suosio on huipussaan, mutta samalla rinnalle ovat tulleet suoratoistopalvelut. Markkinatutkimuslaitos Deloitten tuore teknologiatrendikatsaus ennustaa, että livelähetysten ja -tapahtumien liikevaihto on globaalisti vuonna 2018 jo noin 550 miljardia dollaria.

Suomalaiset ostavat isoja televisioita

DVBT2 Televisio Samsungilta. toimiikotelevisiosi.fi

Kodintekniikan kauppa kasvoi vuoden kymmenen ensimmäisen kuukauden aikana. Eniten suomalaiset kantoivat koteihinsa uusia televisioita. Kodintekniikan myynti nousi 7,2 prosenttia jaksolla 1-10/2017 kertoo uusin Elektroniikan Tukkukauppiaiden tilasto.