Bittium pääsee Yhdysvaltain EKG-markkinoille

Bittiumin terveystekniikan Biosignals on saanut päänavauksen Yhdysvaltain markkinoille. Yritys on tehnyt nelivuotisen sopimuksen räätälöityjen EKG-yksiköiden toimittamisesta etämonitorointia tarjoavalle yhdysvaltalaisyritykselle. Mukana on myös kehitysyhteistyötä.

Sulkeeko Yhdysvallat ovia suomalaisilta hitec-tuotteilta?

Trumpin Yhdysvallat pohtii parhaillaan tuontitullien ja tariffien nostamista Kiinasta ja Meksikosta, mahdollisesti myös EU:sta, tulevalle tuonnille. Ne voisivat ainakin Etlan selvityksen mukaan välillisesti vaikuttaa myös Suomen hitec-komponenttien vientiin esimerkiksi Kiinan kautta Yhdysvaltoihin.

Lentojen läppärikielto kumottiin

Kannettavaa elektroniikkaa saa kuljettaa jatkossakin normaalisti Yhdysvaltain lennoilla. Kannettavia elektroniikkalaitteita voi viedä normaalisti lentokoneiden matkustamoon. Toimintamalli on globaali ja koskee kaikkia Amerikan mantereelle suuntautuvia lentoja.

Suomalaiskännykällä VoLTE-puhelut amerikkalaisviranomaisille

Bittium teki ensimmäisen VoLTE-äänipuhelun Yhdysvaltain viranomaisten LTE Band 14 -verkossa. VoLTE-tekniikkaa käytetään kaupallisissa LTE-verkoissa äänipalvelujen tarjoamiseen, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun VoLTE-puhelu tehtiin yhdysvaltalaisviranomaisten FirstNet-verkossa.

Helpotusta ohuilla transistoreilla

Mooren lain jatkaminen piitekniikalla on koko ajan vaikeampaa, mutta nyt näyttäisi syntyneen uusia mahdollisuuksia transistorien mittojen kutistamiseksi. Yhdysvaltalaistutkijat ovat kehittäneen uudenlaisen tavan tuottaa vain muutaman atomin paksuisia transistoreita kemiallisesti.

Elektroniikka osaa korjata itsensä – uusi materiaali

Yhdysvaltalaisen Penn State -yliopiston tutkijaryhmän luoma sähköinen materiaali voi korjata useita toimintojansa automaattisesti, vaikka rikkoutuisi useita kertoja. Tällainen materiaali voisi parantaa puettavan elektroniikkaa kestävyyttä, kun laite osaisi korjata itse itsensä.

Hannoverin teollisuusmessut alkoivat – Merkel ja Obama paikalla

Yhdysvaltain presidentti Barak Obaman ja Saksan Angela Merkelin lisäksi Hannoverin teollisuusmessuilla on yli 5200 yritystä yli 60 eri maasta. Messujen selkeä teema on teollinen internet ja IoT, jossa suomalaiset yritykset ovat voimallisesti messuilla esillä. Mukana on kaikkiaan parikymmentä suomalaisyritystä.

Lasermerkintäyritys ponnistaa vientiin

Kempeleläinen lasermerkintälaitteiden valmistaja Cajo Technologies aikoo kasvaa Yhdysvaltain markkinoilla. Yritys on perustanut Yhdysvaltoihin tytäryhtiön ja uskoo amerikkalaisyrityksissä olevan kasvupotentiaalia uudenlaisille merkintälaitteille.