Tietoturvayhtiö Check Point Researchin mukaan maailman yleisin haitake oli maaliskuussa Emotet. Suomen yleisimpänä jatkoi Netwalker. Hyökkäyskohteista yleisimpiä Pohjoismaissa olivat valtionhallinto ja puolustusvoimat. Check Point varoitti nyt myös pääsiäisteemaisista tietojenkalasteluviesteistä.
Artikkelit/raportit
Avoimen koodin kehitysalusta suomalaiseen tiedesatelliittiin
Robotiikka ja uusin teknologia eivät korvaa ihmistä
Robotit eivät ole tuhonneet suomalaisissa teollisuusyrityksissä perinteisiä työpaikkoja vaan johtaneet työllisyyden kasvuun, käy tuoreesta tutkimuksesta. Uudet tulokset haastavatkin näkemyksiä siitä, että teknologia veisi vain työpaikkoja ja lisäisi eriarvoisuutta.
Suomesta haettiin kasvavasti Euro-patentteja – Nokialta +26 %
Suomen patenttihakemusmäärät Euroopan patenttivirastosta kasvoivat pandemiasta huolimatta jo toista vuotta peräkkäin. Viime vuoden 11,2 prosentin kasvuvauhti oli toiseksi korkein verrattuna muihin Euroopan maihin. Myös Nokia nosti hakemusmääriään, mutta suurin patenttien hakija oli edelleen kiinalaisyhtiö Huawei.
52,3 miljoonaa euroa startup-yrityksiin
5G-puhelimet täyttivät maaliskuun myyntilistat
Ekosuunnittelun uudet vaatimukset käyttöön – tiedot tuotepassiin
Energiaan liittyvistä tuotteista tunnetut ekosuunnittelusäädökset laajenevat elektroniikkaan, tekstiileihin, huonekaluihin ja lähes kaikkiin tuotteisiin. Jatkossa tuotteiden on oltava energiatehokkaita, helposti korjattavia ja kierrätettäviä.
Suomalaiskoodille hiilineutraaliusmerkki
Ohjelmistoalan ilmastoviisauden edistämiseksi Koodia Suomesta -järjestö on tuonut tarjolle uudenlaisen hiilineutraaliusmerkin, jonka avulla alan yritykset voivat osoittaa toimivansa ilmastoystävällisesti. Ensimmäiset merkit on myönnetty digitoimisto Konseptolle ja konenäköä teollisuuteen tarjoavalle Hiottulle.






