Espoolainen robottiautojen tekniikaa kehittävä Sensible 4 ratkoo autonomisen ajamisen ongelmia eri tavalla, kun automaailman suuret nimet. Prototyyppinä toimivaan Renaultin Twizy-autoon on istutettu runsaasti uusinta anturi- ja ohjelmistotekniikkaa. Auton luvataan toimivan jopa Lapin lumisessa ympäristössä.
Uutinen
Virtuaalisilmikoihin pieni näyttömoduuli
Walkama: Suomalaisten ohjelmistoyritysten kansainvälistyttävä
Naisten innovaatiopalkinto jaetaan toistamiseen
Naisille suunnattu suomalainen innovaatiopalkinto myönnetään jo toistamiseen naiselle tai naisista koostuvalle ryhmälle tieteellisesti merkittävästä kehitystyöstä. Eduskunta ja Tekniikan Akatemia TAF keräävät nyt edotuksia palkinnon saajiksi. Ensimmäisen palkinnon sai professori Hele Savin Aalto-yliopistosta.
Amazon perustaa sisältöjen välityskeskuksen Suomeen
Lisätty todellisuus sairaaloiden testeriohjauksiin – lisää Slushissa
Tekoälygurulle Nokia-säätiön palkinto – koneoppimisesta neuraalilaskentaan
Nokia Säätiön tunnustuspalkinto on tänä vuonna myönnetty emeritusprofessori Erkki Ojalle tunnustuksena hänen saavutuksistaan koneoppimisen, hahmontunnistuksen ja neuraalilaskennan aloilla. Kyseiset menetelmät ovat keskeisiä tekoälyn ja robotiikan kehityksessä. Aalto-yliopiston emeritusprofessori Erkki Ojalle on yksi johtavista ja laajimmin siteeratuista tutkijoista koneoppimisen menetelmissä maailmassa. Hän on julkaissut yli 300 tieteellistä artikkelia ja hänen töihinsä on viitattu yli 46 000 kertaa….
Video: Uusinta sotilasteknologiaa
Saattomuisti tunnistaa liitettävän laitteen
Kännykkäverkko taipuu Salossa esineiden internetiin
Salon uudella IoT Campuksella otettiin viime viikolla käyttöön yksi Suomen ensimmäisistä matkapuhelinverkoja hyödyntävistä NB-IoT-verkoista. DNA:n a Elisan Salon toimintojen lisäksi uutta tekniikkaa testataan Enevon jäteastioiden anturiviestintään. Myös Telia on kokeillut Nb-Iot-teknikkaa verkoissaan.









